Suomi on pitkien välimatkojen maa (338 144 km² laajuinen Suomi on Euroopan 8.suurin maa). Silti matkustaminen paikasta toiseen on kattavien ja hyväkuntoisten tie-, rautatie-, ja vesiverkostojen ansiosta näppärää ja helppoa. Autoilun sijasta moni kotimaan matkailija valitsee tätä nykyä ekologisemman matkustusvaihtoehdon, kuten junan tai polkupyörän.
Valtakunnallinen ja paikallinen joukkoliikenne palvelee niin Suomessa lomailevia suomalaisia kuin turistejakin. Suomi-matkailijan iloksi mm. VR, Matkahuolto ja Finavia tekevät lomailusta ja matkustamisesta vaivatonta ja miellyttävää. Bussi-, juna- ja lauttaliikenteen lisäksi kotimaan matkakohteeseen voi suunnata myös vuokratulla ajoneuvolla, pyörällä tai veneellä. Suomessa on yli 20 lentokenttää, joiden palvelut kattavat niin kotimaan sisäiset kuin ulkomaankin lennot.
Lautta, laiva ja vene ovat myös mielenkiintoisia tapoja tutustua kotimaamme saloihin. Laiva- ja lauttaliikenne rannikolla ja saaristossa on säännöllistä, samoin kuin maamme laajoilla sisävesillä. Linja-auto on monin paikoin, varsinkin aivan Pohjois-Lapissa sekä muilla harvoin asutuilla seuduilla, ainoa julkinen liikenneväline. Bussilla kotimaan lomamatka taittuukin usein kaikkein helpoiten. Myös kaupunkien sisäinen linja-autoliikenne palvelee sekä asukkaita, kotimaan matkailijoita että turisteja.
Suomessa on 22 lentokenttää, joiden säännöllinen lentoliikenne kattaa niin kotimaan kuin ulkomaankin lentoja. Vaikka lentäminen Suomessa on pääasiassa kallista, on se esimerkiksi Helsingistä Lappiin suuntautuvalla lomamatkalla kätevin ja nopein tapa matkustaa. Usein varsinkin halpalentoyhtiöiden lippujen hinnat ovat kuitenkin monin paikoin mm. junamatkustamista edullisemmat. Kuusi Suomessa toimivaa lentoyhtiötä liikennöi pääasiassa Helsingistä käsin.

Yksi mielenkiintoisimmista tavoista matkailla Suomessa on taittaa taivalta laivalla tai lautalla. Joki-, järvi-, saaristo-, rannikko- ja meriristeilyt ovat oivallisia lomia myös itsessään. Vanhanajan höyrylaivoilla, moderneilla lautoilla, sekä pienillä ja suurilla risteilyaluksilla matkanteon ohessa voi ihastella maamme ainutlaatuista luontoa ja upeita maisemia.
Suomessa toimii 15 autovuokraamoa. Toimipisteitä on eri puolilla Suomea, pääasiassa suurimmissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Kyllä suomalainen Suomen ja suomalaiset tuntee! Silti moni meistä haluaa kotimaan lomallaan päivittää Suomi-tietouttaan mm. opastetuilla retkillä. Moniin matkakohteisiin, kuten erämaa-alueisiin ja villieläinsafareille, on myös helpointa - ja turvallisinta - tutustua kokeneen matkanjärjestäjän kautta.
Me suomalaiset tuppaamme yleensä parjaamaan julkista liikennettämme hitaaksi ja huonosti toimivaksi, eivätkä viime talvien juna- ja linja-autovuorojen myöhästelyt ole suhtautumistamme juuri parantaneet. Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen julkinen liikenne on kuitenkin kärkitasoa.
Taksilla matkustaminen on Suomessa suhteellisen kallista, mutta monissa paikoissa ja tilanteissa julkista liikennettä kätevämpi vaihtoehto. Vuosittain Suomessa taksia käyttääkin jopa noin 50 miljoonaa matkustajaa. Valtioneuvosto säätää Taksiliikenteen kuluttajahinnat, jotka pohjautuvat taksitoiminnan kuluihin.
Lähes jokaisella Suomen kunnalla on oma matkailuneuvonta, jotka mm. tarjoavat tietoa alueen nähtävyyksistä ja tapahtumista, auttavat matkustamiseen liittyvissä pulmissa sekä jakavat esitteitä ja karttoja. Infopisteet palvelevat sekä kotimaan matkailijoita että turisteja.