Jyväskylän taidemuseo

Jyväskylän taidemuseossa kävijälle avautuvat nykytaiteen kiehtovat ilmiöt, keskisuomalainen kuvataide, suomalainen ja kansainvälinen taidegrafiikka sekä piirustus. Museossa järjestetään vuosittain 3—4 päänäyttelyä, joiden lisäksi esillä on myös pienempiä näyttelyitä.

Museossa voi virkistyä, tutkia, kokea ja oivaltaa. Taiteen ja tieteen ilmiöitä pääse havainnoimaan hauskasti kolmannen kerroksen Taidetila Ilmiössä, ja työpajoissa taidetta pääsee tekemään myös itse. Avoimiin ja maksuttomiin perjantaipajoihin saa osallistua ilman ennakkoilmoittautumista. Aulassa on mahdollista tavata ystäviä, keskustella kulttuuriluotsin kanssa tai kohdata taiteen tekijöitä.

Jyväskylän taidemuseon museokaupassa on tarjolla runsas valikoima monipuolisia tuotteita. Valikoimaan kuuluu esimerkiksi postikortteja, taidekirjoja, kalentereita, koruja, muistikirjoja, palapelejä, magneetteja, pinssejä ja muita mukavia tuliaisia.

Jyväskylän taidemuseo vastaa myös grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon toiminnasta yhdessä Luovan valokuvauksen keskuksen kanssa. Galleria Ratamo esittelee näyttelyissään kiinnostavaa suomalaista ja kansainvälistä taidegrafiikkaa sekä valokuvataidetta. Galleriassa on myynnissä taidepostikortteja, grafiikan vedoksia, valokuvia ja taidekirjoja.

Jyväskylän taidemuseo
Pääsymaksut 8 € / 6 € / 4 €
Vapaa pääsy alle 24-vuotiaille
Avoinna ti—su klo 11—18
Kauppakatu 23, Jyväskylä

Galleria Ratamo
Vapaa pääsy
Avoinna ti—su klo 11—18
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä