Laurinmäen Torpparimuseo

Laurinmäen torpparimuseo sijaitsee Janakkalan Pyhän kirkon vieressä. Museoalueella on erilaisia rakennuksia; Vähäkurjen torppa, savusauna, Hetan mökki, aittoja, riihi, tallinavettarakennus ja tuulimylly. Lisäksi alueella on mm. Armas Hutrin tekemä torpparien muistomerkki, venäläisten rakentamaa juoksuhautaa ja Pyhän Laurin lähde.

Laurinmäen torpparimuseossa pääset tutustumaan elämään 1800-luvun lopulla vauraassa torpassa. Vuonna 1965 avatun museon perustivat Janakkala-Seura ry, Torpparien muisto ry ja Janakkalan kunta. Torpparimuseon vanhat rakennukset on tuotu paikalle eri puolilta Janakkalan kuntaa. Osa niistä siirrettiin Turengin kansanpuiston entiseltä museoalueelta. Rakennukset ovat kunnostettuja 1800-luvun lopun rakennuksia, jotka on sijoitettu entisaikojen suomalaisen mallin mukaan ympäröimään pihapiiriä ja kaivoa. Pihapiiriä ympäröi aita, joka erottaa asumapihan karjan laidunmaasta. Pihan ympärillä olevat rakennukset ja aita myös suojasivat pihaa petoeläimiltä.

Laurinlähdettä pidetään yhtenä Kanta-Hämeen tärkeimmistä uhrilähteistä. Se tunnetaan vanhastaan nimellä Taaran lähde. Sitä käytettiin pakanuuden aikana, ennen kristinuskon tuloa, Taara-jumalan palvontaan. Taara oli kalmistomaiden suojelushaltija. Laurinlähde toimi uhrilähteenä aina 1700-luvun alkupuolelle saakka. Lähteellä tehtiin taikoja aina Laurinmessun päivänä, 10. elokuuta, järjestettyjen markkinoiden yhteydessä, kunnes tuomiokapituli kielsi markkinat.