Kesäseikkailuja kauniissa Tuusulanjärven maisemissa

Alle tunnin matkan päässä Helsingin keskustasta sijaitseva Tuusulanjärvi tarjoaa vierailijoille erinomaisen mahdollisuuden kokea Etelä-Suomen luontoa. Tuusula on osa Helsingin joukkoliikenneverkostoa (HSL), joten sinne pääsee kätevästi bussilla tai junalla-bussi-yhdistelmällä. Pääkaupunkiin on erinomaiset junayhteydet ja lähimmät asemat sijaitsevat Keravalla, Ainolassa ja Järvenpäässä. Myös kaupungista lähtevät bussit kulkevat säännöllisesti ja tiheään, ja ne saapuvat järven eteläpäähän Hyrylän linja-autoasemalle. HSL-bussi 665 vie sinut lähelle kaikkia Tuusulan Rantatien varrella olevia kohteita.

Toimintaa Tuusulanjärvellä

Tuusulanjärvellä asui aikoinaan yksi Suomen arvostetuimmista taiteilijayhteisöistä, ja heidän aikoinaan asuttamansa kodit antavat nykypäivän vierailijoille mahdollisuuden astua ajassa taaksepäin suomalaisen taiteen kulta-aikaan. Vierailijoille avoimia taiteilijakoteja ovat: Sibeliuksen koti Ainola, Pekka Halosen erämaa-ateljee Halosenniemi, Eero Järnefeltin entinen ateljeeasunto Suviranta, J. H. Erkon koti Erkkola sekä Aleksis Kiven muistomökki.
Yksi parhaista tavoista tutustua Tuusulanjärven runsaisiin luonnon- ja kulttuurinähtävyyksiin on hypätä pyörän selkään. Järven ympäri kiertävä reitti on kokonaisuudessaan 26 km pitkä, mutta lyhyempiäkin vaihtoehtoja löytyy. Esimerkiksi luonnonkaunis Rantatie on noin 4 km pitkä ja kulkee monien kulttuurikohteiden ohi. Järven länsipuolta pyöräillessä on vaikea uskoa, että Helsingin keskustaan ​​on matkaa vain 30 kilometriä. Koe maaseutu-Suomi pienoiskoossa Sarvikallion alueella, muista pysähtyä Sarvikallion näköalapaikalla, Fjällbon puistossa ja Vanhankylänniemen luontopolulla.
Tuusulanjärven Rantatien varrella on nälkäisten matkailijoiden iloksi useita ravintoloita ja kahviloita, muun muassa Ravintola Krapihovi ja sen kesäravintola Mankeli viihtyisine terasseineen, hotelli Gustavelundin ravintola Into kauniine järvinäköaloineen, Härmän Rati ja Ravintola Kerho. Kesäkaudella vierailijat voivat nauttia aterioista myös ihanissa kesäkahviloissa. Ainolan Café Auliksessa voit nauttia kahvin lisäksi kauniista puutarhanäkymästä, Vellikello kahvilan vanha viljamakasiinimiljöö ihastuttaa ja Kallio-Kuninkalan kesäkahvilasta on upeat näkymät järvelle.

Vuokralaitteet

Polkupyöriä voi vuokrata Järvenpään taidemuseosta (ilmainen polkupyörävuokraus ostetulla museolipulla), Hotel Gustavelundista (alkaen 10 €/vrk) ja Hotelli Krapista (15 €/6 tuntia), ja myös alueen hotellit tarjoavat polkupyöriä asiakkailleen. Veneitä voi vuokrata kahdessa paikassa – Halosenniemen museosta voi vuokrata soutuveneitä, Hotelli Gustavelundista SUP-lautoja, kanootteja ja soutuveneitä. Vuokrat ovat 5 €/2 tuntia, 10 €/4 tuntia tai 15 €/6 tuntia.
.

Kesä tapahtumat Tuusulanjärvellä

Tuusulanjärvellä järjestetään kesän aikana lukuisia tapahtumia, alkaen juhannusjuhlista 23.6.2023, jolloin useita kokkoja sytytetään pitkin rantaviivaa ja bändit soittavat tanssimusiikkia useissa paikoissa. Yksi Euroopan vanhimmista ja suurimmista bluesfestivaaleista, Puistoblues, valloittaa jälleen Järvenpään 1.7. 2023, jolloin musiikkia kuullaan pääkonsertissa Vanhankylänniemessä. 23.–29.7. järjestettävä Meidän Festivaali on ennakkoluuloton kulttuurielämää uudistava kamaritaidefestivaali, joka tunnetaan raikkaasta lähestymistavasta ja poikkitaiteellisista tempauksista.

Tuusulan Taiteiden yö järjestetään tänä vuonna 12.8. Tuusulan Rantatien ja Kirkkotien miljöössä. Iltaisin alueen historialliset tapahtumapaikat tarjoavat laajan valikoiman kulttuurielämyksiä kirjallisuuden lukemisesta musiikkiesityksiin ja kuvataiteesta teatteriin.

Hotelli Krapin pihapiirissä, Krapin Pajassa järjestetään vuoden aikana lukuisia kotimaisen rockin ja popin suurnimien konsertteja ja teatteriesityksiä. Lisäksi Krapin Onnela isännöi tänä kesänä intiimejä pihakonsertteja ja -esityksiä jo toista vuotta peräkkäin. Hotelli Krapi järjestää myös Puutarhajuhlat 18.-20.8., jolloin Krapin alueen pihapiirin valtaa monenlaiset kulttuuri- ja ruokaelämykset sekä pihalla että Krapin Pajassa, Mankelissa ja Krapihovissa. Ruoan ystäviä vetää puoleensa 9.- 16.9. järjestettävä Ruokaa Läheltä -lähiruokatapahtuma. Tapahtumaviikon aikana on mahdollisuus tutustua paikallisiin ruokatuottajiin ja alueen lähiruokaan monessa eri tapahtumapisteessä.