Kesän ensimmäinen lomakohteemme oli vajaan tunnin päässä Helsingistä sijaitseva Tuusulanjärvi, jossa yhdistyvät kaunis ympäröivä luonto ja rikas kulttuuritarjonta.

Sata vuotta sitten Tuusulanjärvi ympäristöineen oli koti Suomen kuuluisille taiteilijoille, ja näin syntyi ainutlaatuinen taitelijayhteisö, jonka merkitys suomalaisuudelle ja sen synnylle oli merkittävä. Tuusulanjärven ulkoilureitin varrella sijaitsevat kansallisromanttiset taitelijakodit joista suurin osa sijaitsee neljän kilometrin pituisella Tuusulan Rantatiellä.

Tuusulanjärven seutu on täydellinen retkikohde, sillä pieneltä alueelta löytyy runsaasti nähtävää. Järveä kiertää 25 km pitkä pyöräilyreitti, jonka idyllisten maalaismaisemien varrella voi tutustua alueen runsaaseen matkailutarjontaan.

Majoituimme kauniilla paikalla rannalla sijaitsevaan Krapin hotelliin Onnelan alueella. Kiinnostavia majotusvaihtoehtoja olivat myös ihastuttava puutarhan ymparöimä huvila Villa Tammikko sekä moderni luksushuvila Pescator Villas.

Kaunis  Tuusulanjärvi

Kaunis  Tuusulanjärvi

Tuusulanjärven ympäri kulkee suosittu pyöräilyreitti

Tuusulanjärven historiallinen taiteilijayhteisö

Aleksis Kivi, joka vietti elämänsä viimeiset kuukaudet Tuusulan rantatiellä. Rauhallinen maaseutu, Helsingin läheisyys ja hyvät kulkuyhteydet saivat suomaisuuden kultakauden mestareita muuttamaan alueelle kirjailija Juhani Ahon ja taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin jalanjäljissä. Näin Tuusulanjärvelle syntyi ainutlaatuinen taiteilijayhteisö, joka hakee vertaistaan jopa kansainvälisesti. Paikalle muuttivat säveltäjä Jean Sibelius, taidemaalari Eero Järnefelt sekä taidemaalari Pekka Halonen perheineen. Tänään heidän talonsa ovat avoinna yleisölle. Reitin varrelta löytyvät myös Lottamuseo, Erkkolan taiteilijakoti, Ilmatorjuntamuseo, Kotiseutumuseo Klaavola, Taidekeskus Kasarmi, Työläiskotimuseo sekä Tuusulan kirkko

Onnelasta suuntasimme bussimatkan päähän Krapiin ja Krapihovin ravintolaan, jossa nautimme erinomaisen noutopöydän antimista. Useat ruokapöydän herkut ovat Krapin omasta  palvaamosta, lihanleikkaamosta sekä leipomosta. Herkullisen lounaan jälkeen ihailimme omenakukkatarhaa  ja Krapin tilan kauniita rakennuksia. Krapin pihalta aukeaa myös hienot maisemat viereisen Tuusulan Golf Clubin suuntaan.

Seuraavaksi lähdimme tutustumaan kuuluisaan Tuusulan Rantatiehen ja sen varrella sijaitseviin taloihin ja museoihin.

Onnela

Krapihovin lounas

Krapi

Lottamuseo, Aleksis Kivi ja Erkkola

Aloitimme kierroksen Lottamuseosta. Lotta Svärd oli sotien aikainen suomalaisten naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö ja lotat näyttelivät merkittävää osaa Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä. Krapin paikallinen taiteilija-opas kertoi meille kiinnostavasti maamme uljaista naisista. Lottamuseon lähellä oli vanha vaatimaton mökki, jossa Aleksis Kivi vietti elämänsä viimeiset kuukaudet, ja Erkkola, taiteilija Pekka Halosen runoilija  J.H. Erkolle v. 1902 rakennuttama viehättävä huvila.

Krapin paikallinen taiteilijaopas

Ainola

Jatkoimme matkaa pyöräillen  Ainolaan; Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä kotiin. Ainolan hirrestä rakennettu, Lars Sonckin suunnittelema talo on rakennettu v. 1904. Maaseudun rauhaan Ainolaan muuton jälkeen Sibeliuksen sävellykset saivat uutta puhtia, ja sen myötä avautui myös kansainvälinen läpimurto.  Ainolan omenapuutarhassa on suuren säveltäjän hauta, johon on haudattu myös hänen vaimonsa Aino, jonka mukaan paikka on nimetty.

Ainola

Ainola

Suviranta and Ahola

Pienen matkan päässä Ainolasta on Suviranta; taidemaalari Eero Järnefeltin ateljee-koti, joka on vasta hiljattain avattu yleisölle. Suvirantaan otetaan vastaan vieraita vain ennakkovarauksesta. Kierroksia yleisölle on tiistaina, torstaina ja sunnuntaina klo 11-15. Suvirannasta jatkoimme matkaa Aholaan, joka on kirjailija Juhani Ahon ja hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin koti. He olivat ensimmäiset alueelle asettuneet taiteilijat.

Suviranta

Suviranta on avoinna vain ennakkovarauksesta

Ahola

Ahola

Halosenniemi

Pysähdyimme  vielä Halosenniemessä, joka on mielestäni upein kaikista Tuusulan Rantatien museotaloista. Taiteilija Pekka Halosen kansallisromanttinen hirsinen erämaa-ateljee valmistui v. 1902, ja toimii kotimuseon lisäksi myös taidemuseona. Museon näyttelyt esittelevät Pekka Halosen taidetta, sekä muiden tunnettujen taiteilijoiden töitä. Lopuksi  istuimme hetken pihan rantakallioilla sekä rantasaunan laiturilla Tuusulanjärven maisemia ihaillen. Pyöräilimme takaisin Krapiin palauttamaan pyörät ja palasimme Onnelaan, josta suunnistimme vielä piknik-korin kanssa rantaan ihailemaan auringonlaskua.

Vaikuttava Halosenniemi

Halosenniemi

Picnic Onnelassa

Tuusulanjärven rannoilla

Seuraavana aamuna halusimme tutustua Tuusulajärven vastapäiseen rantaan ja sen nähtävyyksiin.  Näkymät tältä 25m korkealta kalliolta olivat  upeat ja paikkaa ei turhaan kutsuta Pikku-Koliksi!

Kokemusta rikkaimpina jatkoimme bussilla Vanhankylän kartanoon. Kaunis,v. 1850 rakennettu kartanorakennus on hiljattain kunnostettu alkuperäiseen asuunsa.

Vanhankylän kartanon matkailijoita palvelevat ravintola, kahvila ja järvenrantasauna. Joimme kahvit terassilla, josta avautui kaunis näkymä rantaan ja järvelle.

Vanhankylän kartanolta jatkoimme matkaa bussilla Järvenpäähän. Junan lähtöön oli vielä aikaa, joten päätimme  käydä Järvenpään taidemuseossa, jonka kokoelmat koostuvat Tuusulanjärven taiteilijayhteisön Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin töistä.

Esillä on myös monipuolisia vaihtuvia näyttelyitä ympäri vuoden.

Vanhankylän Kartano

Vanhankylän Kartano

Tuusulanjärvi

Tuusulanjärvi on mainio yhdistelmä kulttuuria ja luontokohteita. Sen ympäri kiertävä reitti on jo itsessään matkakohde.  Alueelta löytyy kauniita luontokohteita, kuten Lemmenlaakson luonnonsuojelualue.

Tuusulanjärvi sijaitsee keskellä upeaa luontoa, vain 30 minuutin junamatkan päässä Helsingin keskustasta. Helpointa on mennä junalla Järvenpäähän ja jatkaa siitä vaikkapa omalla polkupyörällä ympäri järven.

Viihdettä alueella tarjoavat  Krapin Paja, Krapin Escape Room sekä Järvenpää-talo, jossa järjestetään konsertteja ja  tapahtumia ympäri vuoden.

Suositeltuja majoituspaikkoja ovat Krapin Hotellit, Hotelli Gustavelund, sekä kodikas Villa Tammikko.