Hurmaannu Hämeenlinnasta – parhaat vinkit päivä- tai viikonloppuretkelle

“En tiennytkään, että Hämeenlinna on näin kaunis ja näin lähellä!”

Lause, jonka taatusti jokainen hämeenlinnalainen on kuullut ensi kertaa Hämeenlinnaan saapuvan vieraansa suusta. Hämeenlinna toisaan on ihan lähellä, Suomen väestöllisessä keskipisteessä, Weberin pisteessä, vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Tampereelta.

Ja kaunis Hämeenlinna toden totta on; harjujen ja metsien syleilyyn, keskiaikaisen kivilinnan kupeeseen ja Vanajaveden rannoille vuonna 1639 perustettu Suomen vanhin sisämaakaupunki. Aulangon luonnonsuojelualueelta avautuvan Suomen kansallismaiseman tiedetään innoittaneen taiteilijoita ja vierailijoita jo yli sadan vuoden ajan ja inspiroineen jopa säveltäjämestari Sibeliusta Finlandian säveltämiseen.

Vehreät puisto- ja ranta-alueet kahviloineen, ravintolat ja terassit. Museot, näyttelyt, idylliset pikkuputiikit ja kirpputorit. Kaupungin keskellä kulttuuria sykkivä Verkatehdas ja megakonserttien areenana paikkansa lunastanut Kantolan tapahtumapuisto. Kaduilla värisevä kiireettömyyden tunne, Linnapuistosta etäisesti kantautuva musiikki ja keskustan ääriviivoja myötäilevän Vanajaveden liplatus – resepti, joka tekee Hämeenlinnasta yhden Suomen viehättävimmistä kesäkaupungeista!

Linnan ja Sibeliuksen lisäksi Hämeenlinna tunnetaan myös liikuttavista luontokohteistaan. Aulangon ja Ahveniston historiaa huokuvat luonnonsuojelualueet, Evon retkeilyalue sekä Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto rantareitteineen tarjoavat satoja hehtaareja luontoelämyksiä kaiken tasoisille patikoijille.

Aktiivinen Ahvenisto

Mitä hämeenlinnalainen tekee aurinkoisena kesäpäivänä? No pakkaa tietenkin pyyhkeen sekä eväät reppuun ja suuntaa kohti Ahveniston – hämeenlinnalaisittain Apparan –  luonnonsuojelualuetta! Kirkasvetisen Ahvenistonjärven virkistävä vesi upeine hiekkarantoineen ja järveä ympäröivät jylhät metsäharjut – mitä muuta voi enää uimarannalta toivoa?

Hämeenlinnassa kun ollaan, niin paljonkin: Ahvenistolla rantakansaa palvelee myös vapaassa käytössä oleva kota nuotiopaikkoineen, kolme beach volley –kenttää, jäätelökahvio sekä lasten leikkipuisto. Rannalla loikoilun vastapainoksi sykettä voi käydä nostattamassa Ahveniston harjuilla kiemurtelevilla ulkoilu- ja juoksureiteillä ja hurjapäät suuntaavat Flowpark-seikkailupuiston kiipeilyradoille.

Tiesitkö, että Hämeenlinna on Helsingin lisäksi Suomen toinen virallinen olympiakaupunki ja Ahvenistolla kilpailtiin vuoden 1952 olympialaisten viisiottelu? Olympialaisia varten rakennettiin myös Ahveniston maauimala, joka kunnostettiin historiansa arvoiseen loistoon ja valittiin vuonna 2017 Suomen valtakunnalliseksi liikuntapaikaksi. Altaassa on säännöllisesti SuperWibit-vesihuvipuistopäiviä ja rohkeimpia varten tornissa on hyppytasot 1–10 metriin.

Lumoudu Aulangosta

Aulangon alue on Hämeenlinnan helmi, joka tarjoaa vierailijoille sekä ainutlaatuisia luontoelämyksiä että monipuolisia mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon. Ihaile maisemia näkötornista, vieraile karhuluolassa, nosta sykettä lenkkipoluilla tai nauti eväät puiston pöytien ääressä idyllisen joutsenlammen rannalla – Aulangon puistometsä taatusti lumoaa kävijänsä!

Toki Aulanko on paljon muutakin kuin hengästyttäviä maisemia ja ulkoilureittejä: aktiviteetteja löytyy ratsastuskoulusta seikkailupuistoon ja golfiin, jota pääset pelaamaan ainutlaatuisissa kulttuurimaisemissa kahdella kentällä. Aulanko Outdoorsista vuokraat menopeliksi vaikka SUP-laudan, kanootin, kajakin tai fatbiken! Aktiivisen päivän kruunaa rentouttava porekylpy ja ylelliset hemmotteluhoidot Aulangon kylpylähotellissa.

Vaikutu historiasta Linnanniemellä

Tiesitkö, että Hämeenlinnan kaupungin tarina on alkanut Linnanniemestä vuonna 1639? Yli 700-vuotiaan Hämeen linnan ympärille, Vanajaveden rannalle, on rakentunut ainutlaatuinen puistomainen kokonaisuus, joka sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Kolmen museon kokonaisuus, Hämeenlinna, Museo Militaria ja Suomen suurin Vankilamuseo Vankila, tarjoaa mielenkiintoista tekemistä ja näkemistä koko perheelle ja ne kierrät kätevästi yhteisellä aluelipulla. Käy myös moikkaamassa lampaita “kesäduunissaan” linnan vallirinteiden ekologisina ruohonleikkureina!

Linnanpuisto on suosittu vapaa-ajanviettopaikka maisemallisesti huikeine leikkipaikkoineen ja puistokahviloineen. Linnanpuisto toimii myös areenana korkeatasoisille musiikkitapahtumille koko Kansan Wanaja Festistä räppifestari Mellakkaan ja Hämeenlinnan legendaariseen LinnaJazziin.

Hurmaava rantareitti myötäilee Vanajaveden kauniita rantoja ja Linnanniemestä voit jatkaa matkaa Kaupunginpuistoon sekä rautatiesiltaa pitkin aina Aulangolle saakka. Vinkki Instagram-kuvaajille: Kaupunginpuistosta löydät läänin kuvauksellisimmat rauniot sekä pitsihuvimajat!

Ihastu Iittalaan

Käsityön, muotoilun ja taiteen kylänä tunnetussa Iittalassa vietetään juhlavuotta! Tiesitkö, että Iittalan lasitehtaalla on puhallettu suomalaisen lasimuotoilun klassikoita, kuten Aalto-maljakoita, jo 140 vuotta? Lasitehtaan vierailuparvella pääset seuraamaan lasinpuhaltajien työskentelyä klassikoiden parissa. Parvelle ei tarvita varausta, vaan voit piipahtaa siellä arkisin klo 9-15 läpi kesän. Huomaa, että klo 14-15 on vuoron vaihto, jolloin tehtaassa on hiljaista.

Designmuseo Iittalassa pääset tutustumaan suomalaisen lasimuotoilun menestystarinaan toukokuussa avautuneessa Suomen lasitaiteen ikonit ja niiden tekijät –näyttelyssä. Iittala Outlet-myymälästä löydät saman katon alta kaikki Iittala, Arabia, Fiskars ja Hackman-tuotteet. Hämeenlinnan oman suklaatehtaan, Kultasuklaan, tehtaanmyymälässä on laaja valikoima käsityönä valmistettuja herkkuja.

Ja mitäpä olisi kesä ilman Iittalan Naivistien perinteikästä kesänäyttelyä? Yksissä tuumin –näyttely aukeaa jälleen Iittalan vanhan puukoulun Naivistisen taiteen keskuksessa 29.5. ja on avoinna aina 29.8. saakka.

Niin, Hämeenlinna on kaunis ja ihan lähellä. Kolmantena yllätyksenä uusille vierailijoille tulee usein myös se, kuin aktiivinen ja juureva kulttuurikaupunki Hämeenlinna on. Hämeenlinnan vetovoimaa on vaikea sanoin selittää – se kannattaa tulla kokemaan ihan itse!