Saukkojärven kotiseutu- ja koulumuseo

Saukkojärven kotiseutu- ja koulumuseo sijaitsee Ranuan kunnan Saukkojärven kylässä. Saukkojärven koulu perustettiin 1800-luvun lopulla sivistämään väkirikkaan kylän väkeä. Koulu rakennettiin vuonna 1898 ja se oli toiminnassa vuoteen 1959 asti. Tämän jälkeen rakennukseen perustettu koulumuseo kuvastaa entisajan kansakouluelämää, ja kertoo etenkin 1930-luvun koulunkäynnistä.

Koulumuseon kahdessa luokassa on näytteillä koulun alkuperäistä esineistöä sekä tavaroita muista lähiseudun opinahjoista. Suuremman luokkahuoneen seinillä on esillä liitutaulujen lisäksi koulun vanhojen opettajien ja oppilaiden kuvia. Toisessa luokkahuoneessa puolestaan esitellään mm. oppilaiden käsityönäytteitä 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoleen väliin. Siellä on myös yksi koulun ensimmäisistä pulpeteista, joka on saatu lahjoituksena takaisin museolle.

Koulurakennuksessa on lisäksi opettajan asunto, joka on sisustettu opettaja Anna Turusen aikaiseksi. Turunen toimi opettajana koululla vuosina 1928–56. Useimmat opettajan asunnon huonekalut ovat Anna Turusen miehen, Akseli Turusen tekemiä. Keittiössä sijaitsi ennen Saukkojärven kylän ensimmäinen lääkekaappi, jonne saatiin kylän ensimmäiset lääkepulverit vuonna 1912.

Koulumatkat saattoivat olla entisaikaan pitkät, jolloin lapset majoittuivat koulua vastapäätä olevaan oppilasasuntolaan, joka aloitti toimintansa 1910-luvun loppupuolella. Museon pihapiirissä on myös navetta ja liiteri.

Koulun yläkerrassa on esillä kotiseutumuseon perusnäyttely, jossa on esillä paikallista talonpoikaisesineistöä. Näyttely kertoo kylän elinkeinoista, ihmisistä ja heidän vaiheistaan lähes kahden vuosisadan ajalta. Siellä on nähtävillä mm. kylän kantaisän Heikki Hutun uurresaha vuodelta 1829.