Lapin Taianomaisella retriitillä mieli ja keho voimaantuu

Kolmipäiväinen hyvinvointiretriitti Levillä täynnä voimaannuttavia luentoja, seremonioita, ulkoilua tunturimaisemissa, hoitoja, meditaatioita ja joogaa, saunaa ja avantoelämyksiä, revontulia ja ihanaa yhdessäoloa samanhenkisessä seurassa, sekä ihania ravitsevia lapin lähiherkkuja.

Levin pohjoispuolella sijaitsee maaginen Taivaanvalkeat. Ounasjoen rannalla sijaitseva
ikivanhojen riihien ympäröivä vanha hirsinen hotelli majoitti meidät kotoisana huomaansa pakkasen paukkuessa nurkissa. Sininen hetki ulkona sai kaiken näyttämään taianomaiselta, kun tutustuimme Taivaanvalkeiden kauniisiin vanhoihin rakennuksiin. Sisällä takka rätisi kotoisasti ja lämmitti ihanasti, kun jaoimme tervetuliaispiirissä toiveitamme alkavan retriitin suhteen ja tutustuimme toisiimme.

Illan kruunasi illallinen hyvässä seurassa korvasienikeiton ja paikallisen poronkäristyksen sekä pottuvoin kera. Uni tuli nopeasti kotoisassa vanhan ajan huoneessa, jossa valkoiset pitsiset verhot koristivat ikkunoita, joiden takana tähtien alla kimalteli hanki tonttujen vahtiessa untamme.

Perjantai

Päivä valkeni aurinkoisena ja raikkaana. Herkullisen aamiaisen jälkeen teimme yhdessä meditatiivisen mielikuvamatkan vanhan Lappalaisen shamaanirummun säestämänä, joka kannuksenakin tunnetaan. Kaunis rummutus vei meidät kauas lentävien porojen maailmaan, jonka jälkeen olimme virittäytyneitä Lapin energioihin. Meditaation jälkeen saimme kuulla kiehtovan luennon elävän veden erilaisista hoitavista puolista, sekä muun muassa siitä, kuinka rukous kykenee muuttamaan veden värähtelyä niin voimallisesti, että veden kiteet muuttuvat silmissä. Vedellä on kuin onkin muisti.

Aurinkomeditaatio tunturin huipulla

Levin itäpuolella sijaitseva Utsuvaara oli kuin toiselta planeetalta! Upeat tykkylumiset puut muistuttivat muinaisia metsänhenkiä ja aurinko paistoi kauniisti. Kiinnitimme lumikengät ja lähdimme taivaltamaan puuterilumen peittämää tundrametsää. Upeat maisemat avautuivat Levin eteläiseltä rinteeltä kohti asumattomia metsiä ja jäätyneitä järviä ja näkyvyyttä oli varmasti satoja kilometrejä. Vähän väliä pysähdyimme ottamaan upeita valokuvia, halailemaan puita ja hulluttelemaan nietoksissa. Vaikka mukana oli ensikertalaisiakin lumikenkäilijöitä, opastivat mahtavat oppaamme meitä niin ammattitaitoisesti, että kaikki tunsivat pian jo olevansa vanhoja konkareita tässä jo ammoisten Lappalaisten kehittämässä kulkutavassa.

Parin tunnin päästä istuimme jo valmiiksi lämmitetyssä suuressa kodassa, jossa iloinen rakovalkea lämmitti ihanasti tulen loimuttaessa tanssivia hahmoja kodan seinille. Saimme kuksissa tarjoiltua lämmittävää inkivääriteetä ja pian lautasillamme höyrysi jo ravitseva ja herkullinen kasvisjuureskeitto!

Kun vatsamme olivat täynnä, valmistauduimme voimalliseen irtipäästöseremoniaan. Jokaisella meillä on varmasti luonteenpiirteitä tai vaikkapa pelkoja, jotka estävät meitä nousemasta todelliseen potentiaaliimme. Harjoitus oli hyvin voimallinen ja herkkä. Vanhojen uskomusten noustessa savun mukana kohti avaruutta, soi lapin rumpu väkevänä vahvistaen tätä koskettavaa seremoniaa. Erään tytön äskettäin kuollut koira saapui suden muodossa jättämään hyvästit omistajalleen. Olo oli rauhaisa ja kevyt. Torajaisen kota on vahva voimapaikka Lapissa, sillä kerrotaan, että Torajainen oli yksi suurimmista noidista Lapinmaassa aikoinaan. Yhä tänäkin päivänä kerrotaan kodasta silloin tällöin kuuluvan iltaisin hypnoottista rummutusta.

Lähdevesirituaali

Seuraavaksi ryhmämme suuntasi Levin lähteelle, jota on pidetty pyhänä paikkana jo satoja vuosia. Lähteitä on pidetty vanhan kansan parissa Äitimaan silminä, ja lähteitä suojelevia haltijoita on kunnioitettu erilaisin seremonioin. Kiitimme jokainen omalla tavallamme lähdettä, luontoa sekä metsää siitä, että saimme levähtää ja voimaantua hetken elävän veden synnyinsijoilla. Täällä Pohjolassa, arktisten leveyspiirien takana on tutkitusti maailman puhtaimmat vedet ja ilma. Tästä kertoo kauniitten ja kapeiden lapinkuusien oksilla tuuheina valuvat naavat, jotka kasvavat vain paikoissa, joissa ilma on todella puhdasta. Saimme jokainen maistaa kuksastamme todella raikasta lähdevettä, joka maistui jokaisen mielestä maukkaammalta, kuin hienoin sampanja konsanaan! Täytimme myös isomman kanisterin elävällä vedellä, jotta saisimme nauttia sen voimasta koko loppuretriitin ajan. Kiitos lähde!

Taianomainen saunakokemus

Illan hämärtyessä saavuimme posket punaisina takaisin Taivaanvalkeille. Vaelsimme kylpytakeissa todella idylliselle ja kauniisti valaistulle saunalle, joka sijaitsee aivan Ounasjoen rannassa. Saunalla paloivat kynttilät kauniisti ja luminen polku laskeutui rantaan, jossa valaistu avanto odotti rohkeimpia kylpijöitä. Saunan rentouttavissa löylyissä kuulimme saunan parantavista ja eheyttävistä puolista ja saimme nauttia erilaisista turve-, hunaja ja mineraalikylvyistä. Hikinorojen valuessa kehoillamme tunsimme, kuinka lihaksemme ja mielemme rentoutuivat ihanasti. Välillä pulahdimme vuoron perään avantoon, jonka jälkeen keho oli niin täynnä energiaa, että tuntui kuin olisi voinut nousta lentoon. Erilaisilla Lapin marjoilla maustettu tuore lähdevesi maistui löylyjen välissä taivaalliselta ja pian alkoi nälkä jo kurnia kutsuvasti mahassa.

Saavuttuamme takaisin hotellille meitä odotti pöytään valmiiksi katetut salaatit, saaristolaisleivät sekä herkullinen porokasviskeitto. Jälkiruoaksi meitä hemmoteltiin suklaakakulla kahvin ja teen kera. Vaikka keho kaipasi jo pikkuhiljaa levolle, saimme nauttia vielä hetken rannassa upeiden revontulien mystistä tanssia taivaalla kameroiden räpsyessä. Kuinka upeata elämä voikaan olla täällä pohjoisen maagisessa taikamaassa!

Lauantai

Päivä alkoi herkullisella aamiaisella Tonttulassa, jonka jälkeen teimme yhdessä taas aamumeditaatiot ja maadoituimme kehotietoisuuden parissa. Aurinko paistoi ja valonsäteet kimmeltelivät hangessa ja kauniisti lumisissa puissa. Päivä oli mitä upein lähteä Pallaksen häikäiseviin maisemiin, seitsemän tunturin ketjulle, joka ainutlaatuiset maisemat vetävät vertoja upeudessaan maailman hienoimmillekin vuoristoille.

Vedimme lumikengät jälleen jalkoihimme ja suuntasimme kohti tunturia. Vaikka pakkasta oli lähes kaksikymmentä astetta, oli kerojen aavoilla rinteillä aivan uskomatonta kulkea. Arktisen lumiset maisemat jatkuivat silmänkantamattomiin ja kamerat ikuistivat sen luokan kuvia, että välillä piti ihan silmiä hieraista. Rohkeimmat vetivät tunturin huipulla vielä yläkehon paljaaksi valokuvia varten ja nauru kiiri tuulen mukana tunturiin.

Kun laskeuduimme pientä muinaisten Lappalaisten pyhältä lähteeltä alkanutta puroa alaspäin kohti puurajaa, näimme laaksossa olevasta kodasta kutsuvana taivaalle kiemurtelevan savun.
Voi miten hyvältä tuntuikaan astua kodan lämpöön kutsuvan tulen äärelle nauttimaan gourmetateriaa – loimutettua lohta sekä ihania kasvisnyyttejä fetan kruunaamana. Pian nautimme vatsat täysinä kuumaa juomaa ja ihastelimme toinen toisiaan upeimpia kuvia, joita unohtumaton tunturiseikkailumme oli meille muistoksi tarjonnut.

Illalla kokoonnuimme jälleen saunan kehoa ja mieltä lämmittäviin löylyihin ja pulahdimme avantoon tähtien ja revontulten alla.

Illalla nautimme vielä yhdessä todella maukasta rautukeittoa ja suklaaleivoksia. Viimeisen yhteisen illan kunniaksi istuimme pitkään takan äärellä seurustellen ja vaihtaen ajatuksia erilaisista oivalluksista ja kokemuksista, joilla meitä oli hellitty niin upeasti. Nostimme myös voimaeläinkortteja ja kuulimme huikeita ja osuvia tarinoita muinaisten Suomalaisten animalistisista ja luontoyhteyteen perustuvista kokemuksista ja uskonnoista. Ennen kuin pää ehti edes laskeutua pehmeälle tyynylle, olimme jo kiitollisina unten valtakunnassa.

Sunnuntai

Söimme yhdessä aamiaista, jonka jälkeen teimme vielä yhdessä kevyen joogan auringon säteiden valaistessa kauniisti ikkunoista. Loppukierroksella jaoimme vielä toisillemme kiitollisina merkittävimpiä kokemuksiamme yhteiseltä matkaltamme Lapin voimaannuttavan hyvinvointiretriitin äärelle ja lupasimme toisillemme tapaavamme jo pian uudestaan. Kenties jo huhtikuun keväisillä Lapin hangilla seuraavan retriitin äärellä.

Kiitos Lappi, ja kiitos ihanat ihmiset, joiden kanssa sain viettää unohtumattomia ja voimaannuttavia kokemuksia. Tuntuu siltä, että olen syntynyt uudeksi ihmiseksi ja haluan palata tänne taianomaiseen maailmaan ensi tilassa. Sydämeni on kiitollisuudesta pakahtumaisillaan. Kiitos.

Varaa täältä paikkasi seuraavalle hyvinvointiretriitille huhtikuussa!

Missä: Levi (varaa täältä lennot Kittilään, tai täältä yöjuna Kolariin. Paikalle pääsee
myös bussilla tai omalla autolla)

Koska: 22. – 25.4.2021

Hinta: 550€ sisältäen ohjelman sekä täysihoidon