Lähde JT-Linesin matkaan päiväksi ja koe yhdet Helsingin kauneimmista saarista. Lautat vievät sinut Vallisaareen, Suomenlinnaan ja pikkuiruiseen Lonnaan ja yhdellä lipulla voit seilata koko päivän. Annan näiden kauniiden ja historiallisten saarten hurmata sinut ja vietä unohtumaton päivä tutustuessasi saariin ja niiden historiaan.

Puolilta päivin Kauppatorilla on jo vilinää. Torikauppiaiden äänet, eri kielet ja lokkien kirkuminen ovat osa ainutlaatuista tunnelmaa. JT-Linesin lautat lähtevät Kolera-altaasta ja niiden tunnusomainen sini-valkoinen sävy on helppo tunnistaa. Aivan lautan vieressä on lipunmyyntipiste, josta on kätevä astua lautan kyytiin. Kannella istuessa ja lautan hiljaa lipuessa pois satamasta voi ihailla Helsinkiä mereltä päin. Hiukset hulmuavat ja hymy valtaa kasvoni. Aurinko paistaa. Voiko päivä alkaa enää upeammin.

JT-Line lautta

Vallisaari

Vain noin 20 minuutin kuluttua saavumme Vallisaaren satamaan. Tämä vuonna 2016 yleisölle avattu saari vetää vuosi vuodelta enemmän vierailijoita. Saarella on kuitenkin syytä muistaa kävellä vain merkityillä poluilla, jotta alueen herkkä luonto ei vahingoitu. Aleksanterin kierros on noin 2.5 kilometriä ja vie sinut kauniiden maisemien kautta saaren ympäri. Vallisaaren kalliot ovat loistavia levähdyspaikkoja niin maisemien ihailuun kuin piknik-hetkeen. Saarella on myös muutama merkitty alue pöytineen, jossa voi nauttia eväshetkestä. Omien eväiden tuominen ei ole välttämätöntä, sillä saarella palvelee pieni kahvila ja voi myös ostaa herkullisia muuripohjalettuja. Mikäli jaksaa vielä kävellä hieman Kuninkaansaareen päin, siellä on toinen kahvila, josta saa muun muassa maukkaita hot dog -annoksia, joita voi herkutella terassilla istuen. Kuninkaansaari on liitetty Vallisaareen kapeaa aallonmurtajamaista kannasta pitkin.  Täällä hieman rauhallisemmassa saaressa on myös pieni hiekkaranta, jossa voi lepuuttaa jalkoja kaiken kävelyn jälkeen. Nämä luonnonkauniit saaret ovat jo itsessään hyvä päiväretkikohde, jossa vehreys kohtaa vanhat rakennukset ja rannassa voi nähdä joutsenien lipuvan ylväänä meressä.

Vallisaari
Vallisaari
Valisaari
Vallisaari

Suomenlinna

Suomenlinna on lähes käsin kosketeltavissa Vallisaaresta. Vain kapea salmi, Kustaanmiekansalmi, erottaa saaret toisistaan. Tästä samaisesta salmesta lipuvat lävitse myös suuret risteilijät. On siinä turisteilla ihmettelemistä. .

Suomenlinna vetää niin paikallisia kuin ulkomaalaisia vieraita. Tämä UNESCON maailmanperintökohde on arvokas pala Suomen historiaa ja sen tarinat kiehtovat aina uusia ja uusia sukupolvia. Saaressa on myös nykypäivä vahvasti esillä ja se asuttaakin osan helsinkiläisiä kauniissa rakennuksissaan. Suomenlinnan nurmikot suorastaan kutsuvat viettämään piknik-hetkiä ja nauttimaan tästä upeasta saaresta. Linnakkeen reunustalla sijaitsevat tykit ovat usean lapsen, ja vanhemman, mielenkiinnon kohteita. Rohkeimmat voivat lähteä tutkimaan linnakkeen sisällä meneviä tunneleita. Reipas mieli ja taskulamppu ovat tärkeitä, sillä pimeät ja toisinaan pitkät tunnelit voivat koetella seikkailijoiden rohkeutta. Kunnostettu ja sodassakin palvellut sukellusvene Vesikko on myös ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Suomenlinnassa on runsaasti palveluita, kuten kauppa, kahviloita, ravintoloita, museoita ja tietenkin jäätelökioskeja. Täällä nähtävää riittää varmasti moneen vierailukertaan.

Kuninkaanportti
Suomenlinna
Suomenlinna
Suomenlinna

Lonna

Pieni Lonna on myös yksi uusista saarista, jotka avautuivat yleisölle hiljattain. Tämä vain 150 metriä pitkä saari on entinen merimiinojen kokoamis- ja säilytyspaikka, josta muistona on rakennuksia ja kiskot, jotka mahdollistivat miinojen kuljetuksen varastoilta laitureille. Nämä entiset varastorakennukset ovat nykyään monipuolisessa käytössä erilaisista tapahtumista aina häiden viettopaikaksi, eikä tunnelmaa puutu näistä tiloista. Vierailijoita hemmottelee hirsirakenteinen ja puukiukailla lämpiävät saunat. Avaralta terassilta voi ihailla edessä aukeavaa kaunista saaristoa. Herkkusuiden kannattaa ehdottomasti vierailla vohvelibaarissa, josta saa sekä suolaisia että makeita annoksia. Lonnassa on myös ravintola ja terassi, joiden palveluista vierailijat voivat nauttia.

Lonna
Lonna

Kolme saarta yhdessä päivässä

Jokainen näistä saarista on erilainen ja ainutlaatuinen. Kaikkien kolmen kiertäminen saman päivän aikana on kunnianhimoista mutta myös palkitsevaa. Vaihtelevat maisemat, lyhyet lauttamatkat ja kaikki herkulliset annokset pitävät mielen virkeinä pitkän päivän ajan. Palatessa vihdoin Kauppatorille auringon jo kadotessa rakennuksien taakse, voi todeta viettäneensä upean päivän luonnon ja Suomen historian havinassa.

Vallisaari
Vallisaari
Island Hopping
King’s Gate in Suonenlinna
Suomenlinna
Suomenlinna
Kuninkaansaari
Suomenlinna
Vallisaari
Vallisaari