Haikon Kartanohotelli & Spa – kolme päivää hemmottelua, hoitoja ja elämyksiä


Tämän vuoden suunnitelmaani kuului hemmotteluloma hyvien ystävien seurassa. Olin jo pitkään haaveillut lomasta Porvoossa sijaitsevassa Haikon Kartanossa. Ohjelmaamme kuului rentoumista kylpylässä, illallinen arvostetussa kartanoravintolassa, kauneudenhoitoa uudessa Anti-age Clinic:ssä ja hyytävä Huippukylmä-hoito. Halusimme myös viettää aikaa Porvoon idyllisessä Vanhassa kaupungissa, joka on vain kuuden kilometrin päässä Kartanosta. Luvassa oli kolme päivää hemmottelua, hoitoja ja elämyksiä!

Meren rannalla sijaitsevaan perinteiseen kartanoon ja moderniin kylpylähotelliin on Helsingistä vain puolen tunnin ajomatka. Saavuimme ystäväni Pauliinan kanssa Haikon Kartanoon aurinkoisessa säässä. Kartanon vehmas, luonnon ympäröimä miljöö henkii historiallista tunnelmaa, juontaahan kartanon juuret aina 1300-luvulle, dominikaanimunkkien pariin. Katselimme täynnä odotusta auringon valossa kylpevää pastellinsinistä rakennusta, sen valkoisia pylväitä ja upeaa terassia. Kartanohotellin vieressä sijaitseva kylpylähotelli häämötti puiden takana.

Olimme kutsuneet intialais-portugalilaisen ystävämme Elizabethin viettämään hemmottelupäivää kanssamme – hän oli jo odottamassa meitä Kartanon tunnelmallisessa Keltaisessa Salongissa. Salongin antiikkihuonekalut ja aidot Albert Edelfeltin taulut olivat todella vaikuttavia. Suuntasimme kartanon aurinkoiselle terassille juomaan kahvit, samalla ihailimme kartanopuistoa ja Haikon merenselkää.

Hotellihuoneet Imperial & Deluxe – prinsessat sviiteissään

Kirjauduttuani sisään, Butler toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi ja auttoi kantamaan laukkuni huoneeseeni. Jäin ihastelemaan ylellistä romantiikkaa huokuvaa kultaverhoiltua Imperial-huonetta.

Huoneiston parvekkeelta näkymä puistoon ja merelle. Astuin parvekkeelle ja tuntui kun menneen maailman ihmiset päivävarjoineen ja seuraneiteineen kulkisivat edelleen puiston vihreää nurmikenttää kohti suihkulähdettä ja merenrantaa. Suurta parveketta helli aamuaurinko.

Tällä välin ystäväni asettui kylpylähotellin puolelle uudistettuun ja viihtyisään Deluxe-huoneeseen merimaisemalla. Hänen valitsemansa moderni ja tyylikäs huoneisto sijaitsi kaikkien kylpylähoitojen ja Anti-age Clinic -palveluiden yhteydessä.

Rentouduttuamme hetken upeissa huoneissamme vaihdoimme päällemme kylpytakit ja -tossut ja suuntasimme kohti kylpylää.

Kylpylän altaat, elämyssuihkut ja saunapolku – rauhoittavaa hyvinvointia

Sukelsimme siniseen kun saavuimme japanilaishenkiselle Yorokobi-allasosastolle. Elizabeth innostui oleskelualtaasta ja etenkin sen suurista ikkunoista heijastuvasta suomalaisesta metsämaisemasta.

Pian rentouduimme turkoosinvihreässä porealtaassa tähtitaivaan alla ja nautiskelimme japanilaistyylisen Hot Tub -kuumavesialtaan lämmöstä. Vieressä minua houkutteli todellinen avantouimarin unelma, kylmäkaivo. Kylmän ystävänä sain ammennettua kaivosta mukavan mielenrauhan. Ison altaan elämyssuihku myös virvoitti rentouttavasti.

Kylpyläosastolla on useita saunavaihtoehtoja perinteisen suomalaisen saunan lisäksi. Infrapuna- sekä höyrysauna antoivat miellyttävää syvälämpöhoitoa. Viihdyin pitkään myös aromisaunan raikkaissa tuoksuissa. Tällaisen kokonaisvaltaisen rentoutuksen jälkeen olo oli todella harmoninen.

Kylpemisen jälkeen kohtaamispaikkamme oli kylpylän Spa Lounge, jossa joimme raikkaat mansikkaiset juomat ja aloimme suunnitella pian alkavan illan ohjelmaa..

Illallinen Romanov-salissa

Illallisemme oli katettu Venäjän tsaariperheen suvun kunniaksi nimettyyn arvokkaan näköiseen ja tunnelmalliseen kartanosaliin. Romanov-suvun värejä, kultaa, sinistä ja tummanpunaista huokuvan salin seiniä koristavat kuvat hallitsijasuvun jäsenten kesänvietosta Suomen saaristossa.

Kartanon keittiömestarit olivat loihtineet iloksemme upean, kartanotyylisen menun viinisuosituksineen. Ystävällinen henkilökunta opasti meidät tämänhetkisen ruokalistan salaisuuksiin. Klassiseen kartanotyyliin luotu menu perustuu skandinaaviseen keittiöön, vuodenaikojen ja sesonkien mukaan valittuihin raaka-aineisiin sekä laadukkaaseen lähiruokaan.

Alkupalakseni valitsin riistaruoan ystäville sopivan peura-carpaccion ja katajanmarja-aiolin. Etanat Haikon tapaan oli ystäväni mukaan ihana ja porukalla dipattiin kartanon omatekoista leipää sen mehukkaaseen kastikkeeseen. Elizabeth valitsi kartanon klassikon eli Savustettua Haikon härkää ”since 1966”. Tätä tunnettua annosta tullaan kuulemma syömään kauempaakin. Aterian täydensi tarjoilijan suosittelemat laadukkaat viinit. Jälkiruoaksi herkuttelimme Romanovin mansikoilla, paikallisella käsintehdyllä suklaalla ja Mustikkapuurolla. Annokset olivat yhtä makujen, tuoksujen ja värien juhlaa!

Ihanan makuelämyksen ja upean yhdessä vietetyn päivän jälkeen saatoimme ystävämme Elizabethin kotimatkalle.

Kartanoaamiainen kuohuviinillä – kupliva päivän aloitus

Heräsin hyvin levänneenä Imperial-huoneeni parvekkeelta siivilöityvään aamuauringonvaloon. Pukeuduttuani kiirehdin meille varattuun Kello-kabinettiin, jossa meille oli katettu kartanoaamianen. Ystäväni siemaili jo aamiaiskuohuviiniä kabinetissa, jota koristi kaunis visakoivuinen sohvaryhmä sekä näyttävä antiikkikello. .

Aamiaisherkkuja noudetaan viereisen salin runsaasta aamiaispöydästä makunsa mukaan. Tarjolla oli kaikkea, mitä aamiaiselta voi toivoa. Voisinpa nauttia tällaisen aamiaisen joka päivä!

Keltaisen Salongin vierestä löytyy toinen ruokailutila, Louis Sparre -kabinetti, jonka kreivi Louis Sparren 1800-luvulla suunnittelema jugend-henkinen visakoivukalusto kuuluu kartanon alkuperäisiin huonekaluihin.

Herkullisen ja runsaan aamiaisen jälkeen olikin aika aloittaa hemmottelupäivämme numero kaksi hellivien kylpylähoitojen parissa.

Kylpylähoitoja – hyvinvointia ja kauneutta

Saimme kattavan konsultaation Haikon kylpylähoitopalveluista, jotka hyvinvointi- ja kauneushoitoja hoitoja.  Konsultti painotti, että hoidoissa käytetyt laitteet ovat suomalaista huipputeknologiaa.

Kartanon kuningatar -kasvohoito

Ystäväni oli valinnut Haikon lukuisista hierontapalveluista klassisen niska- ja hartia-alueen hieronnan. Totesimmekin, että se oli juuri sopiva käsittely tietokoneen äärellä paljon työtä tekevälle ystävälleni.

Viimeisestä kasvohoidostani olikin jo aikaa. 50+ ihoni sai hellävaraisen peeling-kuorinnan ja kosteuttavan tehonaamion.

Kävimme kurkkaamassa aivan ihanaa Spa Hemmoteluhuonetta, jonne saa tilata hoitoja kynttilöiden, mansikoiden, hedelmätarjoilun ja kuohuvan kera.

Hoitojen jälkeen siirryimme kevyelle lounaalle kylpylähotellissa sijaitsevaan viihtyisään Spa Bistroon, joka on mainio lounaspaikka niin kylpijöille, kylpylän hoidoissa kävijöille kuin kuntosalin käyttäjille. Keitto ja salaattipöytä olivat sopivan kevyet ennen ulkoilua.

Pyöräillen merenrantaan – tuulahdus rantatiellä

Haikon kuntosalien, puistopelien ja liikuntatuntien lisäksi lähialueella ovat mainiot ulkoilumahdollisuudet. Seudulla on runsaasti rauhallisia teitä, historiallisia nähtävyyksiä, upeita maalaismaisemia ja merellisiä ulkoilureittejä. Lähistöltä löytyvät myös laavu sekä nuotiopaikka, kolme erilaista saunaa, laiturit vierasveneille ja risteilyaluksille sekä Vihkipaviljonki että suosittu Villa Haikko.

Vuokrasimme pyörät ja rullailimme merenrantatietä pitkin uimarantaan. Pyöräily Porvoon sympaattiseen vanhaan kaupunkiin olisi myös ollut houkutteleva vaihtoehto. Haastavampaa urheilua kaipaaville sopii vaativampi, noin 50 kilometriä pitkä Haikko 50 Pyöräilyreitti.

Kehonhuoltoa Huippukylmässä – pakkaselämys

Avantouimarina arvostan kylmähoitoa virkistykseen ja kivunlievitykseen, joten uskalsin kokeilla Haikon hyytävää Huippukylmää ja kokea miltä tuntuu olo –120 °C pakkasessa. En voi kuin todeta, että olipa virkistävä ja unohtumaton elämys! Kylmäkabiiniin oli helpompi mennä kuin avantoon ja kolme minuuttia äärimmäistä kylmää terävöitti aistejani kummasti. Maailmaltahan tulee jatkuvasti tutkimustuloksia kylmän monella tapaa hoitavista vaikutuksista.

Bollinger Bar ja herkkuillallinen

Aloitimme luxuslomamme viimeisen illan kartanon Bollinger Bar:ssa juomalla lasilliset shamppanjaa. Tutkimme baarin seinälle kehystettyä kiinnostavaa kartanon historiasta kertovaa sukupuu. Haikon kartanon historia ulottuu satojen vuosien taakse. Vanha kartano on kuulunut mm. Viipurin dominikaaniluostarille ja von Etterin suvulle, joka on kestinnyt siellä Venäjän keisarisuvun jäseniä.

Päätimme iltamme toistamiseen kartanoillallisen upean menun ja huolella valittujen viinien äärellä.

Luontoretki – Haikon näköalakallio

Haikon kartanoa ympäröi uskomattoman kaunis luonto. Heräsin mieli ja keho levänneinä linnun lauluun. Päätimme pyhittää tämän päivän Kartanon lähiympäristöstä löytyvien nähtävyyksien ihastelemiseen.

Luonnon rauhasta nauttivat ja maisemia arvostavat matkailijat voivat patikoida lähettyvillä sijaitsevalle kuuluisalle näköalakalliolle. Vaelsimme luontopolkua pitkin kohti ylös kohoavaa Suomen saaristolle tyypillistä kuusi- ja mäntymetsää. Kallioinen polku vei meidät ylös näköalatorniin, josta avautui upea näkymä yli puiden latvojen kohti merta. Sielu ja silmät lepäävät näköalakallion laelta aukeavaa maisemaa katsellessa.

Päivä Porvoossa – taidetta ja idyllinen vanhakaupunki

Kruunasimme jo unohtumattomaksi muodostuneen luksuslomamme Haikon kartanossa tutustuen Suomen suosituimpaan matkailukaupunkiin Porvooseen ja sen lukuisiin nähtävyyksiin.

Moni taiteenystävä on löytänyt tiensä Haikon Kartanoon Albert Edelfeltin taiteen innoittamana. Edelfelt vietti useita kesiä Kartanon tuntumassa sijaitsevassa ateljeessaan, josta tulikin taiteilijan kesäkoti aina tämän kuolemaan saakka. Olimmekin jo tutustuneet Keltaisen Salongin kuuluisiin teoksiin, ja lähdimme ateljeehen tutustumaan taiteilijaan tarkemmin.

Ihastelimme muutaman minuutin ajomatkan päässä olevaa vanhaa ateljeeta ja kesähuvilaa, josta tuli Porvoota, sen saaristoa ja ihmisiä rakastaneelle taiteilijalle kuin toinen koti. Kodikas taiteilijahuvila huokuu vanhan ajan romanttista mystiikkaa. Edelfelt rakennutti sievään pikku huvilaan upeat kattoikkunat, ja maalasi täällä luonnon keskellä 26:n kesän aikana 220 teosta.

Suuntasimme Atelijeesta suoraan Porvoon vanhaan kaupunkiin. Ainutlaatuisen vanhan Porvoon mukulakivikatujen varsilta löytyy erivärisissä vanhoissa taloissa sijaitsevia kahviloita, putiikkeja ja ravintoloita sekä museoita. Upea 1300-luvulta lähtöisin oleva Porvoon Tuomiokirkko sijaitsee mäen päällä ja 3oo-vuotta vanhat joen varrella sijaitsevat ranta-aitat toimivat idyllisinä ravintoloina ja kauppoina.

Vanhan Porvoon ainutlaatuinen ilmapiiri imaisee nopeasti mukaansa, aurinko paistaa, ihmiset hymyilevät ja useita eri kieliä kuulee puhuttavan lukuisissa suloisissa kahviloissa ja puodeissa. Jälleen kerran meidät valtaa tunne, kuin olisimme astuneet toiseen todellisuuteen, tai toiseen aikaan.

Kiitollisina aloimme valmistautua kotimatkaan. Tämä kolme päivää on ollut sellaista aistien ja kokemusten juhlaa, että siitä kumpuavan energian avulla jaksaa varmasti pitkään! Kiitos Porvoo, ja kiitos Haikon kartano!

Porvoo on täydellinen kohde kesäiseen vaelteluun ja herkutteluun!

Kartanolomailun kohokohtia olivat vaikuttava historiallinen ympäristö, laadukkaat hoidot ja hemmottelevat herkut.

>> Varaa ensimmäisten joukossa kesän kartano- ja kylpyläloma. Kesän hotellitarjous alk. 132,-/huone!

Elina K & ystävät kolmen päivän unelmalomalla Haikon Kartanossa