Tuupalan Museo

Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. Tällöin museo toimi Tuupalan päärakennuksessa ja perusnäyttely esitteli esineitä kotiseutumuseo-periaatteella.

Päärakennuksen perusnäyttelyä uusittiin talvikautena 1991-92 esittelemään ainoastaan Tuupalan talon elämää ja näin museosta tuli talomuseo.

Päärakennuksen interiöörit esittelevät talon elämää Kainulaisen suvun aikana 1880-luvulta 1960-luvulle.

Kainulaiset asuivat Tuupalassa 1880-luvulta lähtien. Isä, Petter Johan Kainulainen (1843-1892) oli mm. kauppias, kestikievarinpitäjä ja Saarikosken rautaruukin patruuna. Hänen kuolemansa jälkeen talon emäntä Helena Kainulainen (1852-1934) jäi hoitamaan taloutta ja lapsia. Kaupan ja kievarin toiminnasta oli huolehdittava. Lapset kasvoivat, lähtivät opiskelemaan ja muuttivat eri paikkakunnille. Uuno-poika palasi opiskelujen jälkeen tilanhoitajaksi. Helenan kuoleman jälkeen myös Lahja-tytär palasi lapsuudenkotiin ja ryhtyi Tuupalassa toimineen postin hoitajaksi. Naimattomat sisarukset asuivat Tuupalassa lähes kuolemaansa saakka. Uunon kuoleman jälkeen Kuhmon kunta otti taloon vuokralaisia vuoteen 1972 saakka.