Taidekeskus Salmela

Taidekeskus Salmela on yksi Suomen suurimmista kesäaikaisista kulttuuritapahtumista. Salmelan yhtenä toiminnan keskeisenä tavoitteena on kulttuurihistoriallisesti merkittävän ympäristön suojeleminen, elävöittäminen ja käyttöönotto.

Salmela sijaitsee Mäntyharjun arvokkaassa kirkonkylämiljöössä Pyhäveden rannalla. Näyttelytilaa Salmelalla on yhteensä noin 1000 m². Vanhimpana näyttelytilana toimii 1850-luvulla rakennettu vanha pitäjäntupa, Salmela. Vuonna 2000 valmistui Salmelan ulkomaalaus, joka palautti rakennuksen 1920-luvun tunnelmaan. Salmelan rannassa sijaitsee Huvimaja Höijer, joka toimii näyttelytilana. Rannassa sijaitsee myös veden päälle toteutettu veistospuisto, joka uudistuu joka kesä. Vuonna 2009 Salmelan pihapiiri sai ’kehykset’, kun näyttelyalueelle toteutettiin 1920-luvun mallin mukaiset aita ja portit.

Näyttely jatkuu kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Domanderin näyttelyalueella, noin 150 metrin päässä päärakennuksesta. Miljööseen kuuluvat vanhat Posti- ja Apteekkitalo, Palvelijan asunto sekä piha-aitat ja -rakennukset. Näyttelyrakennukset on otettu käyttöön Unescon suositusten ja museoviraston ohjeiden mukaisesti, ja niissä on suoritettu museoviraston hyväksymiä laajoja entisöintitöitä.