Saimaan Kanavan Museo

Saimaan kanavan museo sijaitsee Mälkiän-Mustolan alueella, jossa on nähtävissä kanavarakenteita ja -rakennuksia eri aikakausilta. Saimaan kanavan vaiheista kertova näyttely sijaitsee entisessä kanavan yläpiirin piiripäällikön komeassa virkatalossa, joka on rakennettu vuonna 1845. Museon historiallisesti arvokas piha-alue kukkaistutuksineen ja puistokäytävineen on kunnostettu. Ulkorakennuksessa sijaitsee Suvorovin kanavia esittelevä näyttely ja Mälkiän museoaluetta kiertää kanavapolku, joka jatkuu myös Pien-Mustolan sulun kautta Mustolan sulun kioskille saakka. (Huom. Valtatie 6 rakennustöiden vuoksi Mälkiän uuden sulun ja Pien-Mustolan välinen osa kanavapolkua on suljettuna vuonna 2009.) Museon ulkonäyttelykohteista Pontuksen kaivanto edustaa kanavan varhaisimpia rakennusyrityksiä 1600-luvun alkupuolelta. Kansolan kulvertti ja rullasilta ovat myös museon esittelykohteita.

Sulkuvartijankatu 16
Lappeenranta 53300 FI
Get directions