Lauritsalan Kirkko

Lauritsalan seurakunnan käynnistäessä toimintaansa itsenäisenä seurakuntana vuoden 1951 alussa, Lähes kahden vuosikymmenen ajan jumalanpalvelukset jouduttiin pitämään väliaikaiseksi kirkoksi vihityssä seurakuntatalossa. Oman kirkon seurakunta sai vuoden 1969 joulukuussa.

Ehdotuksellaan ”Taivaan valo” arkkitehti Toivo Korhonen ja arkkitehtiylioppilas Jaakko Laapotti voittivat vuonna 1958 päättyneen kilpailun Lauritsalan kirkon sekä seurakuntakeskuksen suunnittelemiseksi.

Kirkon pohjaratkaisuna on suorakulmainen kolmio. Lattia laskeutuu kohti alttaria. Kirkon jyrkästi nouseva riippubetonikatto edustaa tuolloin vallinnutta modernia ajattelutapaa. Rakennuksen huippu ulottuu 47 metrin korkeuteen.

Vuonna 1991 kirkkosalin kattoon nostettiin lappeenrantalaisen venepuusepän Juha Niemisen valmistama kelovene nimeltään ”Totuus” muistuttamaan läheisestä puunjalostusteollisuudesta.

Alttaripöydällä sijaitsevan krusifiksin on valmistanut taiteilija Radoslaw Gryta vuonna 1995, ja se on lahjoitus seurakunnalle. Kirkkotekstiilit ovat taiteilija Dora Jungin käsialaa. Mekaaniset 31-äänikertaiset urut ovat Kangasalan Urkutehtaan valmistamat, ja vuodelta 1969. Kirkossa on noin 670 istumapaikkaa.