Oulu

photo © Visit Finland

Suomen virallinen teknologiakaupunki hehkuu elämää ja elämyksiä. Tiedekeskus Tietomaan, kivikauden keskus Kierikin, Turkansaaren ulkomuseon ja Hailuodon lisäksi Oulu on lukuisten musiikki- ja elokuvafestivaalien koti.

Matkailu Oulussa

Oulun kaupungin perusti Ruotsin Kuningas Kaarle IX vuonna 1605 Oulujoen suulle, Linnansaaressa sijaitsevan Oulun linnan viereen. Oulujoen suiston vanha, kansainvälinen kauppapaikka Oulu on kehittynyt terva- ja lohikaupungista 130 000 asukkaan kansainvälisesti tunnetuksi ’osaamisen keskukseksi’ ja Suomen viralliseksi teknologiakaupungiksi. Tämä Pohjois-Suomen vanhin kaupunki on väkiluvultaan Suomen kuudenneksi suurin.

Oulu on Pohjois-Suomen kulttuurielämän monipuolinen ja vilkas keskus. Oulussa järjestetään vuosittain useita erilaisia taide- ja tiedenäyttelyitä sekä tapahtumia, joista osan järjestää Kulttuuritalo Valve. Tarjolla on myös runsain määrin festivaaleja ja eri nykymusiikkityylejä edustavia konsertteja rockista jazziin sekä klassisesta kansanmusiikkiin. Muita kiinnostavia tapahtumia ovat Oulun Musiikkivideofestivaalit, Kansainvälinen musiikkielokuvakilpailu MusiXine, Ilmakitaransoiton MM-kisat, Qstock rockfestivaali, Oulunsalo Soi musiikkijuhlat sekä Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.

Oulusta löytyy museoita moneen makuun. Suomen ensimmäinen tiedekeskus Tietomaa on elämyksellinen vierailukohde kaikenikäisille. Vaihtuvissa teemanäyttelyissä on yli 200 kohdetta, lisäksi mahtava jättielokuvateatteri, näköalahissi, kahvila-ravintola Saturnus ja Tiedekauppa Sirius, joka on erilaisiin tiedetuotteisiin erikoistunut myymälä. Oulun alueen historiasta kiinnostuneiden kannattaa vierailla Pohjois-Pohjanmaan museossa. Tämä kulttuurihistoriallinen maakuntamuseo esittelee Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan esihistoriaa, kansankulttuuria ja elinkeinoja pysyvin ja vaihtuvin näyttelyin. Lisäksi pohjakerroksessa Koiramäki-osastolla seikkailevat Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen hahmot. Kesäisin auki olevassa Turkansaaren ulkomuseossa voi perehtyä Oulujokivarren maalaiskulttuuriin ja elintapoihin. Alueella on muun muassa yli 40 museorakennusta esineineen, vuonna 1694 rakennettu kirkko ja Ylikärpän maalaistalo.

Vain 60 km Oulusta pohjoiseen sijaitsee kivikauden keskus Kierikki, jonka perusnäyttely esittelee elämää kivikauden Suomessa ja Kierikissä. Kävijälle tulee tutuksi kivikauden ihmisen elämän koko kirjo: ympäristö, työkalut, asuminen, kaupankäynti ja uskomukset. Kierikkikeskuksen kivikauden kylässä pääsee itse kokemaan, millaisia olivat kivikauden ihmisten asumukset ja arkiaskareet.

Perämeren suurin saari ja suosittu matkustuskohde, Hailuoto, sijaitsee Oulun edustalla. Ainutlaatuinen maisema ja poikkeuksellisen rikkaana ja eheänä säilynyt luonto ovat nostaneet Hailuodon Suomen kansallismaisemaksi ja unohtumattomaksi matkaelämykseksi. Suosittuja ykköskohteita ovat kalastajakylä, tuulivoimalat, Marjaniemen majakka sekä tietenkin upeat hiekkarannat ja maisemat.