Suomalaisen muotoilun tuotemerkit

photo © Visit Finland

Oheinen lista esittelee suomalaisen muotoilun kärkinimiä. Osa tuotemerkeistä, kuten Marimekko, on jo luonut pitkän ja merkittävän uran kansainvälisillä markkinoilla. Osa sen sijaan, kuten Tonfisk, ovat suhteellisen uusia mutta myös jo hyvin tunnettuja brändejä maailman designpiireissä.

Adelta: Suomesta ja monista muista Länsimaista tuskin löytyy ketään, joka ei olisi kohdannut legendaarisen Eero Aarnion suunnittelemaa tuolia. Aarnio tunnetaan erityisesti vuonna 1963 suunnittelemastaan Pallotuolista, mutta hänen töitään on nähty myös lukuisissa elokuvissa, muotijulkaisuissa ja musiikkivideoissa. Aarnion designia on esillä myös modernin taiteen museossa New Yorkissa sekä Victoria ja Albert-museossa Lontoossa. Ja scifi-faneille tiedoksi: alkuperäisessä Star Trek-sarjassa nähdyt pöydät ja tuolit ovat variaatioita Aarnion Tulppaanituolista! Adelta on tällä hetkellä ainoa Eero Aarnion klassikoiden, kuten Pallotuolin, Kuplatuolin, Ponyn ja Pastillituolin, valtuutettu valmistaja.

Arabia: Yli 130 vuotta suomalaisen muotoilun edelläkävijänä toiminut Arabia tunnetaan maailmalla ajattomista ja käytännöllisistä astiasarjoista ja lahjatuotteista. Keramiikka- ja lasimuotoilija Kaj Franck, yksi tuotemerkin suunnittelijoista, oli funktionalismin puolestapuhuja, joka tunnetaan erityisesti vuonna 1949 suunnittelemasta Kilta-astiastosta. Nykyisin Teema-nimellä tunnetun astiasarjan tuotteet ovat pinottavia, yhdisteltäviä ja monikäyttöisiä.

Artek: Alvar Aallon suunnittelemat huonekalut saavuttivat suurta kansainvälistä menestystä Lontoossa järjestetyssä näyttelyssä 1933. Näyttelyn innoittamina, vuonna 1935 Alvar ja Aino Aalto, Nils-Gustav Hahl sekä Maire Gullichsen perustivat Artekin myymään ja markkinoimaan Aallon kalusteita sekä edistämään nykyaikaista asuntokulttuuria mm. näyttelyiden avulla. Tuotemerkin nimi kuvaa taiteen ja teknologian synteesiä.

Aarikka: Kaija Aarikan yhdessä miehensä Erkki Ruokosen vuonna 1954 perustama Aarikka on kansainvälisesti tunnettu brändi, jonka käsintehty valikoima koostuu niin puukoruista kuin kattaus- ja sisustusesineistäkin. Aarikan tuotteet valmistetaan Suomessa, ja niiden selkeät ja pyöreät linjat tunnetaan ympäri maailman.

Freedom Of Creation: Suomalainen muotoilu tunnetaan innovatiivisuudestaan sekä tieteen ja uuden teknologian hyödyntämisestä ja edistämisestä. Freedom of Creation -tuotemerkki on täydellinen esimerkki juuri tästä: konsepti syntyi, kun yrityksen perustaja Janne Kyttänen tutki lopputyössään amsterdamilaiseen Gerrit Rietveld -muotoiluakatemiaan pikamallinnus- ja lisätty todellisuus- tekniikoiden mahdollisuuksia esineiden suunnittelussa ja valmistuksessa.

Freedom Of Creationin tuotteet suunnitellaan tietokoneella ja ’tulostetaan’ 3D-pikamallinnuksella tarvittaessa vaikka toisella puolella maailmaa. FOC -ideologia on siis sekä taloudellinen että yksilöllinen. FOC valmistaa omia tuotteita, mutta tekee yhteistyötä myös eri suunnittelijoiden kanssa. Yrityksen tutkimustyö on edennyt myös kuluttajatuotteiden suunnitteluun. Freedom of Creation -tuotteita on ollut esillä monissa eri näyttelyissä ympäri maailman ja ne ovat voittaneet lukuisia muotoilupalkintoja. Time Magazine nimesi FOC:n yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta muotoilualan ihmisestä tai ideasta, ja esitteli yrityksen myös lehden kannessa. FOC on ollut esillä myös Financial Times -lehden Superior Design -liitteessä, ja Kyttälän suunnittelema D50-valaisin on osa New Yorkin modernin taiteen museon MoMa:n pysyvää kokoelmaa.

Iittala: Erityisesti lasiesineistään maailmankuulu Iittala tunnetaan toimivasta, käyttökelpoisesta ja aikaa kestävästä muotoilustaan mutta myös rohkeista ja innovatiivisista designratkaisuistaan. Moni legendaarisista suomalaisista suunnittelijoista, kuten Alvar ja Aino Aalto, Kaj Franck, Gunnel Nyman, Timo Sarpaneva (Iittalan kuuluisan i-logon isä!) sekä Tapio Wirkkala, on työskennellyt Iittalalle. Nykyisin Iittala on Pohjoismaiden johtava keramiikka- ja lasituotemerkki.

Wirkkalan vuonna 1946 suunnittelema Kanttarelli-maljakko on yksi Iittalan klassikoista sekä täydellinen esimerkki suomalaisen, luonnosta inspiroituvan lasitaiteen kauneudesta. Myös Gunnel Nymanin maljakko Calla on saanut innoituksensa luonnossa kasvavasta kukasta. Tunnetuin Iittalan kokoelmista (ja koko suomalaisesta muotoilusta) on kuitenkin Alvar Aallon suunnittelema Savoy-, nykyisin Aalto-, maljakko, jota valmistetaan yhä tänäkin päivänä.

Kalevala Koru: Vuonna 1935 kirjailija Elsa Heporauta sai idean pystyttää muistomerkin suomalaiselle naiselle. Hanketta varten Heporauta kokosi naistoimikunnan, joka keräsi varat patsaan pystyttämiseen teettämällä koruja vanhojen, arkeologisten korujen pohjalta. Korumyynti oli menestys, mutta patsashanke keskeytyi talvisodan vuoksi. Toimikunta jatkoi kuitenkin korujen valmistusta ja perusti Kalevala Koru Oy:n, jonka nykyisin omistaa Kalevalaisten Naisten Liitto, entinen naistoimikunta.

Kalevala Koru ammentaa inspiraationsa suomalaisen ja pohjoismaisen korumuotoilun historiasta, aina Kristuksen jälkeisestä ajasta viikinkien aikaan ja keskiaikaan saakka. Malliston klassikot on suunniteltu rauta-ajan korujen pohjalta. Nykyisin joukko lahjakkaita suomalaisia suunnittelijoita jatkaa Kalevala Korun perinnettä, luoden sekä historiallisia että nykyaikaisia, uuden muotokielen koruja. Patsashankkeesta syntynyt yritys sai Emil Halosen veistämän patsaan vasta talvisodan jälkeen. Alkuperäistä ajatusta pienempi teos on nähtävillä Kalevala Korun myymälässä Helsingissä yhä tänäkin päivänä.

Marimekko: Suomen johtavin tekstiili- ja designvaateyritys Marimekko tunnetaan maailmalla erityisesti värikkäästä unikko-kuviostaan, jonka yksi kuuluisimmista faneista oli Jackie Kennedy. Tänään Marimekko suunnittelee, tuottaa ja myy korkealuokkaisia kankaita, vaatteita, kodintekstiilejä, laukkuja ja asusteita raikkaissa eri väreissä ja rohkeissa eri kuoseissa. Armi Ratian perustaman yrityksen suunnittelijalistoille palkataan jatkuvasti mielenkiintoisia uusia suunnittelijoita, jotka jatkavat Marimekon perinteitä ja kehittävät uutta Maija Isolan ja Vuokko Nurmesniemen jalanjäljissä.

Saima Design: Saima Design on maailman ainoa design-klassikkoparketti, jonka uniikki muotoilu pohjautuu Aino ja Alvar Aallon töihin ja Tapio Wirkkalan värisuunnitteluun. Saima-tuoteperheen erikois-Saiman (nykyisin Saima Wirkkala) harmaa väri on Wirkkalan kehittelemä. Vuonna 2009 Saima Wirkkala ja Saima Raita-parketit palkittiin kansainvälisesti arvostetulla red dot design-palkinnolla. Saima Raita-parketti on muotoilija Pekka Toivasen suunnittelema.

Showroom Finland: Raikkaita ja innovatiivisia designtuotteita suunnitteleva Showroom Finland on yksi pohjoismaisen muotoilun ja suunnittelun kärkinimiä. Yrityksen suunnittelijoina toimivat kaikkein innovatiivisimmat designerit, kuten Petri Vainio, Tapio Anttila ja Jouko Kärkkäinen. Showroom Finlandin Tuohi-vati palkittiin vuonna 2008 arvostetulla Design Plus -palkinnolla, ja ohuenohuesta puuviilusta valmistettuja PLY -seinäelementtejä on myös kehuttu ja kiitelty muotoilunäyttelyissä eri puolilla maailmaa.

Skanno: Vuodesta 1946 toiminut Skanno tuottaa säilytys- ja kodinkalusteita, joissa suunnittelu on olennainen osa koko valmistusprosessia. Yrityksen klassikkokokoelmiin kuuluvat Hillevi Sepposen vuonna 1954 suunnittelema Bomba-nojatuoli sekä 1960-luvulla suunniteltu Lago-pöytä. Nykyisin Skanno jatkaa voittokulkuaan luovien ja rohkeiden suunnittelijoiden, kuten futuristisista valaisimistaan tunnetun Tsutomu Mutohin, luotsaamana. Skannon ehkä tunnetuin tuote on Kameleontti-sohva, jonka verhoilu on irrotettava.

Tonfisk Design: Helsingissä vuonna 1999 perustettu Tonfisk Design on pieni, keramiikkaa ja astioita valmistava design-yritys, jonka kansainvälinen suosio on ollut taattua Frankfurtissa vuonna 2010 järjestetystä Ambiente -messuista lähtien. Erityisesti Tonfisk tunnetaan maailmalla puuta ja keramiikkaa hauskasti yhdistelevästä WARM tee- ja kahviastiastosta, josta tuli välitön menestys. Tonfisk Designin käytännöllisiä, mutta innovatiivisia ja katseen vangitsevia tuotteita on myynnissä lähes 40 eri maassa.

Verso Design: Vuonna 1997 perustettu Verso Design Oy valmistaa laadukkaita sisustustuotteita ekologisista ja allergiaystävällisistä luonnonmateriaaleista. Yritys tunnetaan erityisesti matoistaan, mutta Verso valmistaa myös muita tekstiilejä sekä kattaus- ja pientuotteita, kuten pannunalusia ja pöytätabletteja. Yrityksen suunnittelema ja valmistama Itu-seinäelementti on ääntä vaimentavaa, puukehykseen pingotettua huopaa. Verso Designin tuotteet valmistetaan villasta, pellavasta ja puusta, ja niiden persoonallinen design ja materiaalivalinnat istuvat niin koteihin kuin toimistotiloihinkin.

Design in Sound: Puhtaan ja korkeatasoisen äänentoistotekniikan ystävät hehkuttavat suomalaisen suunnittelun nimeen, erityisesti silloin kun on kyse kaiuttimista. Genelec on varmasti maailman tunnetuin suomalainen design-kaiutinvalmistaja, mutta myös Amphion, Aurelia, Avalanche (jonka kaiuttimet valmistetaan eksoottisesti vuolukivestä!), ForVoice, Gradient, Harrin Kaiutin, OR, Penaudio, Profel, ja WaveDynamics ovat maailmalla menestyneitä yrityksiä. Myös Maarianhaminassa toimiva SandMarc Audio on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen, suomalainen äänentoistovalmistaja.