Makujen Suomi

photo © Visit Finland

Makujen Suomi
– suomalaista ruokaa kaupungeissa ja maakunnissa

Kun Helsinki toimi vuonna 2000 Euroopan kulttuurikaupunkina, HelsinkiMenu oli yksi pääkaupunkimme tärkeistä kulttuurivuosihankkeista. Projektin tarkoituksena oli edistää suomalaisen ruoan, maamme laadukkaiden raaka-aineiden ja osaavien ammattilaisten tunnettuutta maailmalla. Onnistunut projekti jatkaa toimintaansa vielä tänäkin päivänä.

Tyypillinen HelsinkiMenu koostuu tuhansien järviemme tuoreista kaloista, metsiemme marjoista, sienistä ja riistasta sekä pientilojen erikoistuotteista. Menu tarjoaakin illastajille ainutlaatuisen tilaisuuden nauttia ympäri maan kerätyistä raaka-aineista ja mauista yhdessä kaupungissa. Tällä hetkellä HelsinkiMenu on tarjolla 16 ravintolassa eri puolilla Helsinkiä.

HelsinkiMenu -projektin menestys kiiri nopeasti muihinkin maamme kaupunkeihin, jotka myös päättivät lähteä mukaan kulinaariseen loistohankkeeseen. Nykyisin eri puolella Suomea voikin siis maistella niin EspooMenun, HankoMenun, JoensuuMenun, JyväskyläMenun, KirkkonummiMenun, KuopioMenun, OuluMenun, RaaseporiMenun, RovaniemiMenun, kuin TampereMenun mahtavia makuja. Kolmeakymmentä Menua tarjoilevaa ravintolaa ympäri Suomen kutsutaan tätä nykyä Taste of Finland-ravintoloiksi. Ne on helppo tunnistaa Menujen monipuolisuutta kuvaavasta Runsauden haarukka-merkistä.

KaupunkiMenu– ja Taste of Finland -ajattelu on levinnyt myös maamme maakuntiin. 13:ssa Taste of Finland Province -ravintolassa eri puolilla Suomea herkutellaankin alueelle tyypillisistä raaka-aineista vuodenaikoja ja paikallisuutta korostaen. Maakuntien erilaiset maut ovat hyvin esillä HämeMenussa, KainuuMenussa ja Päijät-Hämeen ruokakulttuuria edustavassa VellamoMenussa.

HämeMenu kattaa niin Hämeenlinnan, Forssan kuin Riihimäenkin seudut. Menu esittelee hämäläisen nykykeittiön helmiä alueen ruokaperinteitä ja historiaa, kuten muinaisia kartano-, pappila- ja talonpoikaisherkkuja, unohtamatta. Erilaiset laatikkoruoat ovat tällä seudulla suosittuja, ja alue on tunnettu myös lahna- ja rapuherkuista.

KainuuMenu esittelee laajan Kainuun alueen monipuolisen luonnon antimia, kuten kalaa, riistaa, marjoja ja sieniä. Myös maankuulu kainuulainen leipäpöytä marjarönttösineen, teoksineen, avokukkoineen ja juustoleipineen on olennainen osa KainuuMenuta. Menun muita tyypillisiä herkkuja ovat mm. hirvestä ja ahvenesta valmistetut ruokalajit sekä suussa sulavat poro- ja herkkutattikeitot.

Pohjanmaa on tunnettu kalalajiensa runsaudesta, joten PohjanmaaMenu perustuu vahvasti rannikkoseutunsa merenantimiin. Siika ja nahkiainen, alueen herkulliset leivät ja juustot, aivan kuten pohjoisen marjatkin ovat PohjanmaaMenun perusraaka-aineita. Myös erilaiset ankka-, possu- ja ylämaan karja-tuotteet ovat PohjanmaaMenussa hyvin edustettuina.

VellamoMenu esittelee Päijät-Hämeen seudun ainutlaatuisia makuja. Koska Päijät-Häme on portti Järvi-Suomeen, ja Vesijärvi ja Päijänne olennainen osa alueen vesistöä, VellamoMenu tarjoaa syystäkin herkuttelijalleen runsaasti kalaisia elämyksiä. Myös paikalliset marjat ja sienet, sekä villisika, hirvi ja kurpitsa löytyvät VellamoMenu-lautaselta.