Suomessa on 37 kansallispuistoa, joiden yhteispinta-ala on huikeat 9 789 km2 eli 2,5 % koko Suomen maapinta-alasta. Kansallispuistot ovat suosittuja luonnonnähtävyyksiä ja retkikohteita: Metsähallituksen hoitamissa kansallispuistoissa vieraili vuonna 2007 jopa 1,7 miljoonaa ihmistä!
Kansallispuistot ovat kaikille avoimia, yli 1000 hehtaarin laajuisia luonnonsuojelualueita. Vaikka kansallispuistot ovat houkuttelevia ja suosittuja luonnonnähtävyys- ja matkailukohteita, niiden pääasiallinen tehtävä on turvata luonnon monimuotoisuutta ja suojella kansallismaisemia. Valtion maille perustetut kansallispuistot ovat arvokkaita niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin: eräretkeilyn ja virkistyksen lisäksi kansallispuistot palvelevat myös sekä tieteellistä että harrastelijatutkimusta.
Kansallispuistot sijaitsevat eri puolella Suomea. Kaikkein pohjoisin on Pohjois-Lapissa sijaitseva Lemmenjoen kansallispuisto, eteläisin taas on Tammisaaren saariston kansallispuisto Suomenlahdella. Tammisaaren saariston kansallispuisto on yksi Suomen neljästä rannikolla sijaitsevasta kansallispuistosta. Erilaisten sijaintiensa ansiosta maamme kansallispuistoissa vierailevat saavatkin nauttia Suomen vaihtelevista maisemista ja ainutlaatuisesta luonnosta. Esimerkiksi pohjoisessa sijaitsevat kohteet ovat mm. tunturipöllön, sopulin ja ahman, Itä-Suomen kansallispuistot karhujen ja susien, sekä rannikon kansallispuistot useiden eri pesimälintujen autenttisia elinympäristöjä.
Kansallispuistoissa voi muun muassa vaeltaa ja patikoida, hiihtää ja pyöräillä, veneillä ja kalastaa sekä tarkkailla lintuja. Suurimpaan osaan kansallispuistoista voi myös leiriytyä yöksi. Retki kansallispuistoon kannattaa aloittaa tutustumalla kunkin puiston omaan luontokeskukseen, joista voi vuokrata karttoja, pyytää asiantuntevaa opastusta, kerätä tietoa alueen luonnosta, kasvillisuudesta ja eläimistöstä sekä saada vinkkejä onnistuneen retken suunnitteluun. Luontokeskus informoi kansallispuistojen käyttäjiä myös puistojen suojeluun liittyvistä säännöistä ja määräyksistä.
Seuraavassa on lista Suomen kansallispuistoista (aakkosjärjestyksessä). Tarkemmat tiedot kustakin kansallispuistosta löytyvät oheisista linkeistä:
Helvetinjärvi
Hiidenportti
Isojärvi
Itäinen Suomenlahti
Kauhaneva-Pohjankangas
Koli
Kolovesi
Kurjenrahka
Lauhanvuori
Leivonmäki
Lemmenjoki
Liesjärvi
Linnansaari
Nuuksio
Oulanka
Pallas-Yllästunturi
Patvinsuo
Perämeri
Petkeljärvi
Puurijärvi-Isosuo
Pyhä-Häkki
Pyhä-Luosto
Päijänne
Repovesi
Riisitunturi
Rokua
Saaristomeri
Salamajärvi
Selkämeri
Seitseminen
Sipoonkorpi
Syöte
Tammisaaren saaristo
Tiilikkajärvi
Torronsuo
Urho Kekkosen kansallispuisto
Valkmusa