Finland Travel

Kalastus

Kalastusmatkailu Suomessa

Poikkeuksellisen sijainnin ja ainutlaatuisen luonnon ansiosta Suomi on yksi maailman parhaimmista kala-apajista: 10 % Suomen pinta-alasta on vettä, sen rannikon pituus on jopa 1100 km, ja maassamme on yli 180 000 järveä ja yli 600 jokea. Maamme puhtaissa - ja koko Euroopankin mittakaavassa - upeimmissa vesissä elää jopa 67 eri kalalajia. Vuonna 2008 lähes 300 000 ulkomaista matkailijaa kalasti Suomi-vierailunsa aikana. Kalastus onkin kaikkein suosituin kesäaktiviteetti myös kansainvälisten vierailijoidemme parissa.

Kalastuspaikat Suomessa »

Koko Suomi on todellinen kalastajan keidas. Kalaa voi pyytää niin Itämeren rannoilta, laajan saaristomme saarista, Etelä-Suomen järvistä, laajan Järvi-Suomen vesistöistä, Pohjanlahden poukamista sekä Lapin erämaajoista ja -koskista. Olipa sitten liikkeellä ongen, perhon, uistimen, verkon tai vaikkapa pilkin kanssa, kalasaaliit ovat Suomessa taatut!

Kalastusluvat »

Metsästys ja kalastus ovat aina kuuluneet olennaisena osana suomalaisten arkea ja elantoa. Tänäkin päivänä moni meistä on innokas kalamies tai -nainen, eivätkä turistitkaan jää touhussa toiseksi: yhä useampi ulkomaalainen haluaa Suomi-lomansa aikana kokeilla kalanpyyntitaitojaan maamme ainutlaatuisessa luonnossa. Edullisten ja helposti saatavien kalastuslupien ansiosta kalastaminen on Suomessa todella vaivatonta.

Kalastustapahtumat »

Moni kansainvälinen matkailija yllättyy Suomessa vuosittain järjestettävien kalastustapahtumien määrästä. Meille suomalaisille jokatalviset pilkkikisat ovat tuttu juttu, ja moni meistä testaa onneaan myös kuhan uistelun MM-kisoissa sekä lohen ja hauen uistelun EM-kisoissa. Suomessa on vuosittain lähes 50 eri kalastusaiheista tapahtumaa. Tunnetuimmat kalamarkkinat ovat Helsingin, Turun ja Tampereen silakkamarkkinat, kun taas Erämessut niin Riihimäellä, Oulussa kuin Kuopiossakin tutustuttavat kalastus- ja luontoharrastajia alan uusimpaan tarjontaan.

Kalalajit »

Suomessa elää pysyvästi jopa 67 eri kalalajia, mutta määrä nousee jopa sataan, kun maassamme vierailevat lajit lasketaan mukaan. Tunnetuimmat kalalajit Suomessa ovat hauki, ahven, kuha, harjus, taimen, lohi, muikku, made, lahna, särki, säynävä, silakka ja nieriä. Jokaiselle siis jotakin!