Finland Travel
ftp/maps/map-sm-kuusamo.jpg

Kuusamo

Kansainvälisten talviurheilukisojen isäntä on maamme suosituimpia matkakohteita. Lapin sodan ruhjoma kaupunki ei arkkitehtuurillaan loista, mutta mm. Ruka, Oulangan kansallispuisto ja vireä Kuusamotalo houkuttelevat Kuusamoon miljoonia turisteja joka vuosi.

Matkailu Kuusamossa

Kuusamo on yksi Suomen merkittävimmistä matkailukohteista, jossa vierailee jopa lähes miljoona turistia vuosittain. Suurin osa matkailijoista saapuu kaupunkiin talvella, kun alueen talviurheilukeskusten, kuten Suomen suosituimman laskettelukeskuksen Rukan, sesonki on vilkkaimmillaan. Kuusamo isännöi myös useita kansainvälisiä talviurheilukisoja muun muassa mäkihypyssä, hiihdossa ja yhdistetyssä. Vuonna 2005 Rukalla järjestettiin freestylen MM-kisat.

Vaikka Kuusamo onkin pääasiassa tunnettu talviurheilumahdollisuuksistaan, kaupunki tarjoaa matkailijoille myös paljon muuta. Ylätasangolla, yli 250 metriä merenpinnan yläpuolella lepäävässä kaupungissa vedet virtaavat viiteen eri ilmansuuntaan, yhdistäen Kuusamon niin Barentsinmereen, Pohjanlahteen kuin Itämereenkin. Kuusamossa ja sen lähiympäristössä on lähes koskemattomina säilyneitä järviä, jokia, koskia, rotkoja ja muinaisia metsiä, joita ympäröivät Suomen merkittävimmät tunturit ja vaarat. Kuusamon seudun mahtavassa erämaassa elää ja asustaa Suomen harvinaisimpia eläin- ja kasvilajeja, kuten susi, karhu ja ahma. Kuusamon poikkeuksellisen monipuolinen ja rikas luonto tarjoaakin unohtumattomia elämyksiä kaikille luonnossa viihtyville. Yksi alueen pääluontokohteista on 270 km2 laajuinen Oulangan kansallispuisto, joka ylettyy aina Venäjän rajalle asti.

Vuodenajat erottuvat Kuusamossa toisistaan erittäin selkeästi. Talvi on pitkä, kylmä ja runsasluminen, kun taas kesällä lämpötila nousee helposti jopa 20 asteen yläpuolelle tehden Kuusamosta vehreän ja virkeän kesäkaupungin. Pohjoisen sijaintinsa vuoksi Kuusamossa aurinko ei laske kesäisin lainkaan, ja varsinkin juhannuksen yöttömästä yöstä nautitaan niin paikallisten kuin turistienkin voimin. Yöt pysyvät valoisina jopa elokuulle asti, ja syysruskan valloittaessa Kuusamon luonnon koko kasvisto hehkuu niin keltaisen, oranssin kuin punaisenkin eri sävyjä. Kuusamossa ja sen lähialueilla ruska onkin suomalaisten suosima matkailusesonki.

Vaikka suurin osa Kuusamoa tuhoutui Lapin sodan aikana eikä kaupungissa sen nopean jälleenrakennuksen jälkeen ole juurikaan merkittäviä nähtävyyksiä tai maamerkkejä, kaupungin kulttuurielämä on erittäin rikasta ja monipuolista. Kulttuuri- ja kongressikeskus Kuusamotalo on koko kaupungin kulttuuritarjonnan keskus. Kuusamotalon erilaiset konsertit, teatteriesitykset ja vaihtuvat taidenäyttelyt sekä elokuvateatteri tarjoavat viihdykettä ja elämyksiä niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoillekin. Kuusamon kotiseutumuseossa voi tutustua kuusamolaisen selkostalonpojan pihapiiriin 1930-luvulta, ja Kirkkokedon koulun koulumuseo esittelee mm. entisajan luokkahuoneen, koulun kirjaston ja keittiön sekä opettajan asunnon esineistöä.

Kaupungin keskustassa sijaitseva Pyhän Ristin kirkko rakennettiin vuonna 1951 toisen maailmansodan aikana saksalaisten sotajoukkojen täysin maan tasalle polttaman, vuonna 1802 valmistuneen puukirkon paikalle. Vuonna 1944 saksalaiset sotajoukot piilottivat myös Kuusamon alkuperäisen kirkon kellot hautausmaahan, mutta ne kaivettiin esiin vuonna 1959 Kuusamoon vierailulle tulleiden saksalaisten sotilaiden antamien vihjeiden perusteella. Nykyisin alkuperäiset kellot sijaitsevat uudessa Pyhän Ristin kirkossa.

Nähtävyydet ja kulttuuri »

Vaikka toisessa maailmansodassa saksalaisten sotajoukkojen lähes täysin tuhoama Kuusamo ei ole tunnettu merkittävistä, arkkitehtonisista nähtävyyksistään, kaupungin kulttuurielämä on rikasta ja monipuolista. Muun muassa Kuusamotalo tarjoaa kattavasti niin musiikki-, teatteri- kuin taide-elämyksiä sekä uusimpia elokuvia.

Aktiviteetit ja urheilu »

Vaikka Ruka on Kuusamon kansainvälisestikin tunnetuin hiihtokeskus, kaupungin alueelta löytyy runsaasti myös muita mahdollisuuksia eri talviurheilulajien harrastamiseen, kuten poro- tai huskyvaljakkoajeluihin, lumikenkä- tai moottorikelkkaretkiin ja jopa revontulisafareihin. Kesällä Kuusamo ja sen lähiympäristö ovat ihanteelliset niin patikointiin, kalastukseen, melontaan kuin koskenlaskuunkin.

Ravintolat, ruokapaikat ja yöelämä »

Kuusamo tarjoaa niin tavallisille herkkusuille kuin jalostuneimmillekin kulinaristeille runsaasti Lapin erikoisuuksia. Poronkäristys sekä leipäjuusto tuoreiden marjojen, kuten puolukan ja lakan, kera ovat kuusamolaisia herkkuja parhaimmillaan. Kaupungista ja sen ympäristöstä löytyy laaja skaala erilaisia ravintoloita, ja koko Kuusamon seutu on tunnettu baarien ja yökerhojen järjestämistä karaokeilloista.

Majoitus »

Suomen merkittävimpänä lomailu- ja matkailukohteena Kuusamo tarjoaa laajan valikoiman erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Alueelta löytyy jopa 36 000 vuodepaikkaa huipputason hotelleista, kylpylöistä, lomahuoneistoista, mökkikylistä ja yksittäisistä mökeistä aina asuntovaunu- ja telttamajoituksiin asti. Kuusamosta jokainen löytää siis varmasti mieleisensä yösijan.

Ostoksilla Kuusamossa »

Kuusamosta ja Rukalta löytyy lukuisia kauppoja ja myymälöitä, joista voi ostaa paikallisia erikoisuuksia ja lappilaisia tuotteita, kuten poronnahasta valmistettuja käsitöitä niin muistoksi itselle kuin kotiin viemisiksikin. Kuusamon Uistimen tehtaanmyymälän runsas kalastukseen ja eräretkeilyyn liittyvä valikoima on kalamiehen aarreaitta!

Matkustus »

Kuusamoon matkustaa kätevästi lentäen. Helsingin ja Kuusamon välillä järjestetään useita edestakaisia lentoja päivittäin. Lähimmät juna-asemat sijaitsevat Oulussa ja Rovaniemellä, joista Kuusamoon pääsee helposti bussilla.

Loading map...

Sää tänään

weather° C (° F )