Espoo on kansainvälisten kulttuuritapahtumien kaupunki. April Jazz, Espoo Ciné, näyttelykeskus WeeGee ja modernin taiteen museo EMMA houkuttelevat kymmeniätuhansia kävijöitä vuosittain.
Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista Espoosta on tullut vilkas kulttuurielämän keskus sekä suosittu asuinalue monipuolisine palveluineen ja viihtyisine asuinympäristöineen. Espoon viidestä kaupunkikeskuksesta tunnetuin on Tapiolan puutarhakaupunki, jonka suunnittelun lähtökohtana on ollut halu yhdistää kaupunkielämän mukavuus luonnonläheisyyteen. Espoossa on ollut vakituista asutusta noin 1100- tai 1200-luvuilta lähtien, mutta kaupungin varsinaisena perustamisvuotena pidetään vuotta 1458, jolloin Espoon seurakunta itsenäistyi Kirkkonummen kappelista. Nykyisin Espoossa asuu jo yli 240 000 asukasta.
Espoo on saanut runsaasti kansainvälistä huomiota taidekaupunkina, jossa järjestetään useita kansainvälisiä taidetapahtumia. Tapiolasta on tullut Espoon kulttuurielämän keskipiste, ja sen keskustassa sijaitseva Espoon kulttuurikeskus on kaupungin esittävän taiteen päänäyttämö. Siellä voi nauttia mm. Tapiola Sinfoniettan, Espoo Big Bandin ja Espoon Kaupunginteatterin esityksistä. Espoon kulttuurikeskuksessa järjestetään myös lukuisia mielenkiintoisia festivaaleja, kuten pääkaupunkiseudun suurin vuotuinen jazzfestivaali April Jazz, Espoo Ciné-elokuvafestivaali sekä kansainvälinen PianoEspoo-festivaali.
Tapiola on kuuluisa Näyttelykeskus WeeGee:stä, joka on täynnä nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Näyttelykeskuksen viisi eri museota, nykytaidegalleria ja mediataidekeskus muodostavat jo itsessään syyn matkata Espooseen. EMMA eli Espoon modernin taiteen museo on Suomen suurin taidemuseo. Suomen kellomuseo tarjoaa aikaan liittyviä tapahtumia. Suomen lelumuseo Leikkilinnassa voi ihastella niin vanhoja leluja kuin nauttia näyttelyistä, satutunneista, työpajoista ja leikkitapahtumista. Espoon taide- ja tietotekniikkakeskus Cartes tarjoaa elämyksiä performansseista interaktiivisiin teoksiin ja verkkotaiteeseen. Galleria Aarnissa tarjolla on suomalaistaiteilijoiden ajankohtaisia teoksia, ja Helinä Rautavaaran museossa mielenkiinnon kohteina ovat kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta syntyvät ajankohtaiset ja monikulttuuriset ilmiöt.
Espoo tunnetaan myös vanhoista kartanoistaan. Opastettuja kartanokierroksia tehdään mm. Espoonkartanoon, Albergan ja Oittaan kartanoihin sekä Sinebrychoffin huvilaan Karhusaaressa. Näkemisen arvoinen kohde on myös Espoon kaupunginmuseon Huvilamuseo Villa Rulludd, joka sijaitsee Espoon rannikon kauniilla niemellä. Villa Rulludd on harvinaisella tavalla säilynyt esimerkki koko Uudenmaan rannikon varhaisesta huvila-arkkitehtuurista. Suomen taidehistoriasta kiinnostuneita palvelee Gallen-Kallelan Museo, jonka kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallela suunnitteli ja rakensi Tarvaspään ateljeekodikseen vuosina 1911-1913. Gallen-Kallelan Museon kokoelmat esittelevät taiteilijan monipuolista tuotantoa ja kertovat myös taiteilijan värikkäästä elämästä ja ystävistä.
Espoossa alkuperäinen ja koskematon luonto on helposti kaikkien saavutettavissa. Nuuksion kansallispuistossa voi kokea luontoelämyksiä pääkaupunkiseudun kiireen ulottumattomissa. Nuuksio on ihanteellinen kohde päivän tai parin patikkaretkelle. Siellä on mahdollista kulkea merkityillä reiteillä, keittää retkimuonaa keittokatoksissa ja majoittua teltassa upeassa ympäristössä. Laajalahden luonnonsuojelualue on Etelä-Suomen parhaita lintuvesiä, jonka ympäristöön pääsee helposti tutustumaan sen pohjoisreunalla sijaitsevasta Villa Elfvikin luontotalosta. Elfvikin ympäristössä on useita eri luontopolkuja, lintutorni, kirjasto, kahvila sekä pitkospuupolku.
Espoo on erinomainen kohde yhteistä lomaa kaipaaville perheille. Aina trooppisen lämmin Serena on Pohjoismaiden suurin ja houkuttelevin vesipuisto, jonka kallioon louhitussa saunaluolastossa sekä hurjissa vesiliukumäissä riittää tekemistä ja kokemista. Espoossa toimii myös Suomen vanhin ammattimainen lastenteatteri Hevosenkenkä, joka käyttää nukke- ja musiikkiteatterin eri ilmaisumuotoja monipuolisesti. Hevosenkenkä järjestää noin 300 näytöstä vuodessa. Espoon HopLop-seikkailupuiston aktiviteetit takaavat huiman hauskan leikkikokemuksen kaikenikäisille lapsille. Reippailuhalli Huimalassa piristyy koko perhe. Sen välineet on suunniteltu aktiiviseen ja terveeseen touhuamiseen ja riehumiseen.

Espoo tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja kulttuurinnälkäisille. Tarjolla on museoita, näyttelyitä, teatteria ja paljon mielenkiintoisia tapahtumia kuten April Jazz, Kivenlahti Rock, Urkuyö ja Aaria, Espoo Ciné -elokuvafestivaali sekä kansainvälinen PianoEspoo-festivaali.

Espoossa on tarjolla runsaasti erilaisia urheiluaktiviteetteja kaikkina vuodenaikoina
Tarjolla on mm. hiihtoa, laskettelua, uintia, golfia, keilausta, kalastusta ja melontaa. Penkkiurheilijat voivat katsoa jääkiekko- ja jalkapallo-otteluita tai seurata raveja Suomen suurimmalla raviradalla Vermossa.

Espoossa on sekä perinteistä suomalaista keittiötä että etnistä ruokakulttuuria edustavia ravintoloita, joihin kaupungissa vierailevan kannattaa ehdottomasti tutustua. Myös kartanot ovat suosittuja ruokapaikkoja, jotka tarjoavat herkullista kotiruokaa. Mikäli haluaa hemmotella itseään merenherkuilla, kannattaa suunnata merenrantaravintolaan.
Espoosta löytyy lukuisia majoitusvaihtoehtoja. Laadukkaiden hotellien lisäksi yöpyä voi vaikkapa hyvin varustetussa huvilassa. Leirintäalueella, erämaamökeissä ja Nuuksion kansallispuiston maksuttomalla telttailualueella voi nauttia maaseudun kauneudesta.
Espoon alueella on runsaasti erilaisia tavarataloja sekä seitsemän isoa ostoskeskusta, jotka tarjoavat kattavan valikoiman vaatteita ja tavaramerkkejä. Tapiolasta löytyy lukuisia erikoiskauppoja ja putiikkeja, joissa suomalaisen muotoilun huippubrändit, kuten Artek, Arabia, Iittala, Hackman, Marimekko ja Pentik, ovat vahvasti edustettuina.
Espooseen on helppo tulla, sillä se sijaitsee vain 15-20 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä. Kaupunkiin pääsee nopeasti autolla, kauko- tai lähiliikenteen junalla, linja-autolla ja jopa laivalla. Helsinki-Vantaa lentokentälle on vain 30 minuutin matka.
Loading map...