Finland Travel
ftp/maps/map-sm-porvoo.jpg

Porvoo

Porvoo on herkullinen pala suomalaista historiaa. Lättähattujuna, saaristoristeilyt, perinteikkäät joulumarkkinat ja pikkusaarien kesätorit tarjoavat silmille ja sielulle iloa.

Matkailu Porvoossa


Porvoon sanotaan olevan Suomen toiseksi vanhin kaupunki, sillä vanhalle Porvoon kaupungille myönnettiin kaupunkioikeudet jo 1300-luvun puolivälissä. Kaupunki sijaitsee vain alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Vanha Porvoo on ehkäpä kaikkein viehättävin Suomen vanhoista kaupungeista.

Joen varrella sijaitsevat, alun perin punamultamaalilla maalatut ranta-aitat, keskiaikaiset mukulakivikadut ja idylliset pihamaat tekevät Vanhasta Porvoosta unohtumattoman matkailukokemuksen. Myös historiallisena kaupunkimiljöönä Vanha Porvoo on ainutlaatuinen. Sen maamerkkinä toimii Tuomiokirkko, joka on kolmanneksi vierailluin kirkko Suomessa. Suosittu vierailukohde on myös empirekaupunginosassa sijaitseva kansallisrunoilija J.L. Runebergin kotimuseo, joka avattiin kunnostustöiden jälkeen uudelleen vuonna 2004.

Porvoo jatkaa edelleen vuosisatoja vanhaa perinnettään kauppakaupunkina. Syys- ja joulumarkkinat keräävät joka vuosi runsaasti kävijöitä ja tarjolla on muun muassa paikallisia käsitöitä ja herkkuja. Joulumarkkinoiden myyjät pukeutuvat usein perinteisiin historiallisiin asuihin.

Musiikinystävät kerääntyvät Porvooseen juhannuksen jälkeen Kamariorkesteri Avanti!n Suvisoitto-musiikkijuhlaan, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1986. Vuosittain järjestettävä Porvoon Suvisoitto on yksi Suomen merkittävimmistä musiikkitapahtumista.

Kun kierros tunnelmallisen Vanhan Porvoon kujilla, ravintoloissa, kahviloissa, gallerioissa, museoissa ja putiikeissa on tehty, Porvoon matkaajan kannattaa tutustua myös kaupungin kauniiseen saaristoon. Saaristoristeilyt sekä saariston ulkoilualueet ja kesätorit houkuttelevat nauttimaan upeista maisemista. Porvoon maaseudun kiinnostavia vierailukohteita ovat muun muassa kartanot ja kotieläinpiha. Heinä-elokuussa Keravan ja Porvoon välillä liikennöi vanhanajan lättähattu-juna.

Porvoossa on runsaasti vehreitä puistoja ja virkistysalueita niin kaupungin keskustassa kuin lähiympäristössäkin. Porvooseen voi tutustua vaikkapa kävellen raikkaassa merituulessa Sikosaaren luontopolulla tai lintuja kiikaroiden Ruskiksen luonnonsuojelualueella.  

 

Nähtävyydet ja kulttuuri »

Vaikka Porvoo tunnetaan erityisesti kauniista Tuomiokirkostaan ja vanhasta kaupungistaan kapeine mukulakivikatuineen ja käsityöläisten putiikkeineen, kaupungista löytyy myös kymmeniä gallerioita ja museoita. Kiinnostavia kohteita ovat esimerkiksi kaupungin historiaa esittelevä Porvoon museo vanhalla raatihuoneella, Porvoon Nukke- ja lelumuseo sekä Walter Runebergin veistoskokoelma.

Aktiviteetit ja urheilu »

Porvoon keskustan kupeessa sijaitsee Kokonniemen laskettelukeskus, jossa on viisi rinnettä, kolme näistä valaistuja. Ulkonaliikkujille ja luonnonystäville on lukuisia vaihtoehtoja muun muassa veneilystä, kalastuksesta ja ratsastuksesta aina kuumailmapallolentoihin (lähtöpaikka Helsinki).

Ravintolat, ruokapaikat ja yöelämä »

Porvoo tarjoaa runsaasti erilaisia ruokailumahdollisuuksia Suomen ainoasta etanoihin erikoistuneesta ravintolasta Timbaalista jokirannan Ravintolalaiva Glückaufiin. Kaupungin lukuisia viehättäviä kahviloita ja jokirannan terasseja ei tule myöskään unohtaa. Porvoossa riittää myös illanviettopaikkoja kaupungin useiden yökerhojen ja baarien ansiosta.

Majoitus »

Porvoossa on useita keskeisellä paikalla sijaitsevia hotelleja, niin Vanhassa Porvoossa kuin uuden kaupunginkin puolella. Porvoon seudulla on myös rauhallisia ja luonnonkauniita leirintäalueita, joista voi vuokrata erikokoisia mökkejä ulkosaunoineen sekä teltta- ja matkailuvaunupaikkoja. Lisäksi kaupungin lähistöltä löytyy Bed & Breakfast -majoitusta, retkeilymajoja sekä tunnelmallisia kartanoita.

Ostoksilla Porvoossa »

Vanhasta Porvoosta löytyy monia mielenkiintoisia erikoismyymälöitä ja hurmaavia putiikkeja. Mannerheiminkadun toisella puolella, torin vieressä sijaitsee Lundin kauppakeskus. Kesäisin kannattaa piipahtaa myös Pellingin, Bjurbölen ja Vekkoski-Anttilan myllyn kesätoreilla.

Matkustus »

Porvoon ja Helsingin välillä on hyvät linja-autoyhteydet ja matka taittuu alle tunnissa. Myös laivaliikenne on Porvoon ja Helsingin välillä vilkasta touko-syyskuun välisenä aikana, jolloin muun muassa m/s J.L. Runeberg liikennöi. Kaupungin lähin lentokenttä on Helsinki-Vantaan lentoasema. Kesäisin voi myös rentoutua Porvoon ja Keravan välillä kulkevassa Lättähattu-museojunassa.

Loading map...

Sää tänään

weather° C (° F )