Vanhan ajan tunnelmiin päästään jo ennen kuin saavutaan Telkkämäen talon pihaan, sillä sinne johtavaa tietä reunustavat kaavilaismalliset pisteaidat. Jo ennen 1749 alkanutta isojakoa Telkkämäellä on ollut torppa peltoineen. Virallisesti Telkkämäen palsta erkaantui Mustolanmäestä 1870-luvulla, jolloin torppaan asettui asumaan Mustolanmäen isännän poika Matti Mustonen.
Nykyinen päärakennus on peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Talo on kunnostettu 1900-luvun alkupuolen asuun. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on navetta, riihi, aitat ja savusauna. Kauniisti harmaantuneiden rakennusten lisäksi pihapiirin kuuluvat siellä laiduntavat eläimet. Joka kesä Telkkämäen laitumilla käyskentelee maatiaisrotuisia lampaita, lehmiä, kanoja ja hevosia.
Laiduntamisen ja niittämisen ansiosta Telkkämäen piha-alueet säilyvät kauniina ketoina. Telkkämäellä on jo muutaman vuoden laiduntamisen jälkeen havaittavissa niittylajiston lisääntyminen ja monipuolistuminen.
Aukioloajat vuonna 2010
Telkkämäen opas palvelee 1.6. - 31.8.2010. Heinäkuussa opas on paikalla päivittäin klo 10 - 17. Hän päivystää Telkkämäen talolla klo 10 - 12. Muuna aikana oppaan löytää tilan töistä talon välittömästä läheisyydestä.
Myös kesä- ja elokuussa vierailijat ovat tervetulleita Telkkämäkeen, sillä opas työskentelee tilalla kesä- ja elokuussa maanantaista perjantaihin klo 10 - 15. Oppaan puh. 0400 346 469.
Telkkämäen perinnetilaan tutustuminen on maksutonta.
Alueet & kaupungit - matkailukohteet Suomessa
Näe & koe - nähtävyydet Suomessa
