Cneiffinpolku
Kaskinen, 64260
Café Amanda, Bladh house, City Park, Sälgrund
Festivaalin musiikillinen matka lähtee käyntiin kahden suuren sinfonikon, Jean Sibeliuksen ja Anton Brucknerin, kamarimusiikkiteoksista jousille. Seuraavan illan konsertissa Sibeliuksen 'Voces Intimae', ("intiimit äänet") vaihtuvat Leos Janacekin intiimeihin kirjeisiin, joka on lisänimi hänen viimeiselle jousikvartetolleen. Kolmannen illan innoittajana on tangomusiikki. Buenosaireslaisen tangosalin tunnelmissa kuulemme sekä Piazzolaa että muita tunnettuja säveltäjiä joita tämä musiikin laji on innoittanut. Päätöskonsertiss_ä kuullaan räiskyvä monipuolinen ohjelma jossa esiintyjien virtuoosisuus päästetään valloilleen. Festivaalin ohjelmasta ei toki tänäkään vuonna tule puuttumaan tutuksi tullut ja huippusuosittu Sälgrundin majakkasaaren loistokonsertti, jossa yleisö saa nauttia raikkaista yllätysesityksistä luonnon helmassa. Lasten oma konsertti tutustuttaa nuoren yleisön myös tangomusiikin maailmaan.
Kesän 2012 taiteellisesta annista vastaa jälleen nuorekas kansainvälinen esiintyjäkaarti, joka esittelee konserteissa monipuolisuutensa ja virtuoosiset taitonsa. Muusikot vaikuttavat kotimaassaan Hollannissa muun muassa Rotterdamin Filharmonikoissa, Amsterdamin Concertgebouw orkesterissa ja Radion Filharmonikoissa.
18.7.2012 @ 12.00 - Café Amanda, Kristiinankaupunki
· Sibelius: jousikvartetto "Voces Intimae"
· Scavuzzo: "De mi pais" fagotille ja jousille
19.7.2012 @ 19.00 - Bladhin talo, Kaskinen 20/15€
· Sibelius: jousikvartetto "Voces Intimae"
· Bruckner: jousikvintetto
20.7.2012
@ 12.00 - Kaupunginpuisto, Kaskinen
· Lastenkonsertti
@ - Bladhin talo, Kaskinen 15/10€
· Nielsen: Serenata in vano, FS 68
· Bartok: Contrasts. Trio klarinetille, viululle ja pianolle
· Janacek: jousikvartetto nr. 2 ‘Intimate letters'
21.7.2012
@ 12.00 - Sälgrund, Kaskinen 30/20/15/10€
· Majakkakonsertti Sälgrundin saarella
@ 20.00 - Bladhin talo, Kaskinen 15/10€
· Stravinsky: Tango Sotilaan tarinasta, sovitettu pianotriolle
· Piazzola: 4 vuodenaikaa, sovitus pianotriolle · Scavuzzo: ‘De mi pais' fagotille ja jousille
22.7.2012 @ 16.00 - Bladhin talo, Kaskinen
· Daniel Schnyder: ‘Baroquelochness' pianolle, klarinetille ja fagotille
· Rossini: Jousiserenadi
· Reinhardt: käyrätorvikonsertto e molli