Teemapuistot ja huvipuistot

photo © Discovering Finland

Eri puolella Suomea on useita huvi- ja elämyspuistoja, joissa viihtyvät niin lapset kuin lapsenmielisetkin. Ohessa lista puistojen parhaimmistosta:

Linnanmäki

Korkealla kukkulalla, aivan Helsingin keskustan sydämessä sijaitseva Linnanmäki on koko Suomen suosituin huvipuisto. Sen 44 laitteesta löytyy huvia ja jännitystä niin kaikkein seikkailunhaluisimmille hurjapäille kuin hieman aremmillekin puiston asiakkaille. Sisäänpääsy Linnanmäen alueelle on koko kesän ajan ilmainen, ja rannekkeella pääsee kaikkiin puiston laitteisiin – niin monta kertaa kuin uskaltaa! Linnanmäellä on alue, joka on laitevalikoimineen suunniteltu erityisesti aivan pienempien lasten viihtyvyyttä ajatellen. Linnanmäen huvipuistossa koko perhe on kokenut kesän hauskimmat hetket jo vuodesta 1950. 65-vuotias puinen vuoristorata on edelleen Linnanmäen suosituin laite.

Muumimaailma

Tove Janssonin Muumi-kirjoille perustettu teemapuisto sijaitsee Kailon saaressa aivan Naantalin kaupungin kupeessa, vain 16 kilometrin päässä Turusta. Vaikkei Muumimaailmasta Linnanmäen kaltaisia huvipuistolaitteita löydykään, on Muumien kotisaari pullollaan mielenkiintoista puuhaa ja jännittävää nähtävää. Saaren suosituin kohde on totta kai Muumiperheen sininen talo, jossa voi tutustua muun muassa Muumipeikon vinttihuoneeseen ja Muumimamman kuuluisaan hillokellariin. Myös Hemulin keltaisessa talossa, Paloasemalla, Nuuskamuikkusen leirissä ja Merenhuiske-laivassa sekä Satupolulla, Labyrintissa, Hattivattien luolassa ja Mörön talossa ynnä muissa riittää runsaasti tekemistä. Teatteri Emma tarjoaa päivittäin muumiaiheisia esityksiä. Ja mitäpä olisi Muumimaailma ilman rakastettavia muumihahmoja! Muumimaailmassa Muumi ystävineen on tavattavissa joka päivä.

Muumimaailma on avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun. Myös teemapuiston vieressä sijaitseva Väskin seikkailusaari on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde erityisesti alakouluikäisille.

Nokkakivi

Lievestuoreella, Jyväskylän lähellä sijaitseva Nokkakiven Puisto on Suomen uusin huvipuisto ja sirkusmaailma. Samalla se on myös yksi maamme pienimmistä huvipuistoista: Nokkapuistossa on toistakymmentä eri laitetta.

Yksi Nokkakiven huvipuistolaitteista on historiansa ansiosta ylitse muiden. Legendaarinen Round Up eli Painekattila on kiertänyt kolme eri huvipuistoa ennen Nokkakivelle saapumistaan: vuosina 1961-1976 laite toimi Linnanmäellä, kesän 1977 Särkänniemellä, ja vuosina 1986-2002 Painekattilan vauhdista nautittiin Tykkimäellä. Nokkakivellä laite on ollut käytössä huvipuiston avajaisvuodesta 2007 asti.

PowerPark

PowerPark on kartingradoista ja huvipuistosta koostuva monitoimipuisto Alahärmässä, Etelä-Pohjanmaalla. Puiston pääkartingrata, Mika Salo Circuit, on Formula 1-tasoinen ulkorata, mutta alueelta löytyy myös hehtaarin kokoinen sisäkartinghalli, suurin Euroopassa. PowerLand huvipuisto kattaa 31 laitetta, kuten kaksi vuoristorataa ja lasten suosima vesirataseikkailu. PowerParkista löytyy myös ravintola, hotelli, leirintäalue ja mökkejä.

Puuhamaa

Janakkalan Tervakoskella sijaitseva lasten huvittelukeskus Puuhamaa aloitti toimintansa jo vuonna 1984. Perinteisiin huvipuistoihin verrattuna Puuhamaa on ainutlaatuinen, sillä sähköisten huvilaitteiden sijaan puisto tarjoaa aktiivisia puuhakohteita, kuten vesiliukumäkiä, pomppulinnoja ja formularadan. Puuhamaasta löytyy myös minigolfrata ja kaksi pelihallia. Kesäisin huvittelukeskuksessa käy päivittäin noin 5000 lasta. Kaikki alueen laitteet ja toiminnot ovat käytössä sisäänpääsymaksun hinnalla.

Särkänniemi

Huhtikuusta syyskuuhun avoinna oleva Särkänniemi on yksi maamme parhaimmista huvipuistoista. Särkänniemeltä löytyy 35 eri laitetta, kuten kuuluisat vuoristoradat Tornado, Half-Pipe ja Trombi. Lasten oma huvilaitealue Ipanaario ja Lasten Eläintarha tarjoavat jännittäviä elämyksiä perheen pienimmille. Myös Akvaario, Delfinaario ja Planetaario ovat ehdottomasti kokemisen arvoiset kohteet. Pohjoismaiden korkeimmassa näkötornissa, Näsinneulassa voi ihastella Tampereen huikeita maisemia 168 metrin korkeudessa tai nauttia herkullisen aterian pyörivässä ravintolassa. Elämyspuiston yhteydessä toimii myös suomalaista ja ulkomaista nykytaidetta esittelevä Sara Hildénin Taidemuseo. Särkänniemessä vierailee vuosittain lähes 700 000 kävijää.

Santa Park

Vuonna 1998 avattu SantaPark on yksi maamme erikoisimmista elämyspuistoista, sillä se on kehitetty täysin jouluteeman ympärille ja sijaitsee maan alla isossa luolassa 50 metrin syvyydessä. Santa Park sijaitsee Rovaniemellä, aivan napapiirin tuntumassa.

Jouluisessa satumaailmassa viihdytään muun muassa Santa Parkin näyttävässä show’ssa, tutustutaan Joulupukin työhuoneeseen, leivotaan Piparilassa, osallistutaan Rekiretkeen, piipahdetaan Tonttukoulussa ja Puuhariihessä sekä pistäydytään SantaParkin omaan Postitoimistoon. Santa Parkin vieressä toimii myös Joulupukin kylä.

Tykkimäki

Vain 4 kilometrin päässä Kouvolasta sijaitseva Tykkimäki on Suomen kolmanneksi suurin huvipuisto. Puistossa on lähes 40 laitetta ja peliä, ravintoloita ja kioskeja. Aivan Tykkimäen huvipuiston vieressä, Käyrälammen rannalla on laadukas leirintäalue lomamökkeineen ja matkailuvaunupaikkoineen. Tykkimäen nostalgialaitteet on ostettu muista maamme huvipuistoista, kuten Linnanmäeltä ja Särkänniemestä. Uusin nostalgialaiteostos, Kouvola-pyörä, on vuodelta 2007, kun Tykkimäki osti Linnanmäellä 40 vuotta toimineen Helsinki-pyörän.

Serena Vesipuisto

Espoossa sijaitseva Serena on Pohjoismaiden suurin vesipuisto, jonka vesiliukumäissä, pore- ja uima-altaissa sekä saunaosastolla hurjimmat vesipedot viihtyvät helposti useammankin päivän. Myös Serenan rentouttavat putoukset, lasten altaat, ulkoalueiden aktiviteetit ja viihtyisä terassi tarjoavat runsaasti viihdykettä ja puuhaa.

Seikkailunhaluisimmat hurjapäät nauttivat Serenan kattavasta vesiliukumäkitarjonnasta. Villivirran kuohuvat kosket vaihtelevat rauhallisista laskuista hurjiin kuohuihin. Yksi Serenan suosituimmista vesiliukumäistä on Black Hole, joka on varustettu ääni- ja valotehostein. Serenan ulkoalueilla on jopa toistakymmentä toimintoa, kuten Mattoliukumäki, kaksi Rengasjokea, Liaanitorni ja Lastenmaan altaat, sekä altailta kohoavat kalliot, joissa voi paistatella kesäauringossa.

Visulahti

Mikkelissä sijaitseva Visulahti on yksi suosituimmista perhelomakohteista Suomessa. Maamme parhaimpiin vesi- ja puuhapuistoihin myös lukeutuva Visulahti on jaettu neljään eri alueeseen, kuten Dinosauriaan, jonka uima-altaissa, vesiliukumäissä ja pomppulinnoissa riittää touhua kaikenikäisille, ja Xonpuistoon, jossa viihdytään muun muassa mönkijöiden, moottoripyörien ja mikroautojen parissa. Benjihypyn, paintballin, mekaanisen rodeohärän ja sumopainin parissa viihtyvät myös aikuiset! Visulahdessa on myös erilaisia majoitusvaihtoehtoja, kattava leirintäalue sekä ravintoloita, ja se on avoinna päivittäin kesä-elokuun ajan.

JukuPark Kalajoki

Vesipuisto JukuPark Kalajoki sijaitsee Kalajoen Hiekkasärkkien matkailualueella, Kokkolan ja Raahen puolivälissä. Aiemmin JukuJukumaa:na tunnetussa vesipuistossa on yli 50 eri kohdetta, kuten noin 20 huikeaa vesiliukumäkeä, joissa voi laskea niin renkailla, vauhtimatolla kuin perinteisellä tyylilläkin, uima-altaita, auringonottoalueita, terasseja sekä useita erilaisia huvipuistolaitteita ja -toimintoja. Myös alueen grilli-, kahvila- ja kioskitarjonta on kattava.

JukuPark Turku

Suomen suurin ulkovesipuisto JukuPark Turku on maamme uusin lapsiperheille – ja lapsenmielisille! – suunnattu puuhapuisto. Kesällä 2010 avattu JukuPark Turku sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä Turun keskustasta, aivan Impivaaran liikuntakeskuksen tuntumassa

Kahden ja puolen hehtaarin alueella on yli kymmenen vesiliukumäkeä, isot altaat ja viihtyisät auringonottoalueet. JukuPark Kalajoen tavoin myös Turun JukuPark vesipuistossa on kattavat ravintola-, grilli- ja kioskipalvelut.

Flamingo Spa

Vantaalla Jumbo-ostoskeskuksen yhteydessä, vain 2,5 kilometrin päässä Helsinki-Vantaan lentokentältä sijaitseva Flamingo Spa on syyskuussa 2008 avatun viihdekeskus Flamingon ehdoton ykköskohde. Pohjoismaiden upeimmassa elämyskylpylässä viihdytään niin vesipuiston päätähuimaavissa vesiliukumäissä kuin Spa & Wellness -keskuksen rentouttavissa hoidoissakin.

Flamingo Span Vesipuisto tarjoaa hauskoja ja huimia vesielämyksiä koko perheelle. Vesipuiston viidestä eri liukumäestä muun muassa Magic Maya, Maya Kamikaze ja Villivirta takaavat vauhdin hurmaa kaikkein hurjapäisimmille vesipedoille. Erilaisissa uima-altaissa, kuten Geysirissä, Virtauskanaalissa ja Sporttialtaassa, nautitaan ja rentoudutaan veden äärellä.

Suomen Tivoli

Suomen Tivoli on maamme suurin kiertävä tivoli, ja kävijämäärältäänkin se vastaa lähes Linnanmäkeä ja Särkänniemeä – vaikkei kiinteä huvipuisto olekaan! Suomen Tivolin omistaa Sariolan maineikas tivoli- ja sirkussuku, joka on tarjonnut tivoliviihdykettä maassamme jo 122 vuoden ajan.