Lahti

Lahti matkailu – photo © Visit Lahti

Matkailu Lahdessa

Vesijärven vireä kaupunki tunnetaan mm. Salpausselän kisoista, Ristin kirkosta ja huikean korkeista radiomastoista. Kuuluisan Sibeliustalon pääsali on akustinen ihme. Lahden matkailualueeseen kuuluu myös Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iiti, Padasjoki ja Sysmä.

Vesijärven rannalla sijaitseva Lahti on vilkas, yli 100 000 asukkaan kaupunki vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Kaupungin historia on pitkä: ensimmäiset asiakirjamaininnat Hollolan pitäjään kuuluneesta Lahden kylästä tehtiin jo vuonna 1445. Lahden sijainti oli liikenteellisesti merkittävä, koska sen kautta kulki Hämeenlinnasta Viipuriin johtanut Ylinen Viipurintie.

Matkailukohteita ja nähtävyyksiä Lahden seudulla

Lahti tarjoaa runsaasti kulttuurinähtävyyksiä, käyntikohteita ja elämyksiä. Nykyisin pääasiassa vain virkistyskäytössä olevaan Vesijärven satamaan tulevat niin turistit kuin kaupungin asukkaatkin rentoutumaan ja viihtymään. Satamassa on useita ravintoloita ja kahviloita sekä etenkin kesäkuukausina erilaisia tapahtumia. Vuonna 1978 valmistunut, Alvar Aallon suunnittelema Ristinkirkko on yksi Lahden kuvatuimpia kohteita. Muita suosittuja nähtävyyksiä ovat Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo sekä musiikillinen suihkulähde vesiurut, joka on vesisuihkujen, valojen ja musiikin upea yhteensulautuma.

Vireä kulttuurikaupunki on kuuluisa monista kansainvälisistä kulttuuritapahtumista, kuten Sibelius-festivaalista ja Lahden Kansainvälisestä Urkuviikosta. Kuuluisa Sibeliustalo, on Suomen suurin julkinen puurakennus sataan vuoteen. Rakennuksen suunnittelun keskeisimpänä innoittajana toimi suomalainen metsä. Sibeliustalon pääsali on akustinen ihme, jonka puitteissa konsertista muodostuu ikimuistoinen elämys.

Lahdessa on useita mielenkiintoisia museoita, jotka sijaitsevat vain kävelymatkan päässä toisistaan. Lahden museoissa on merkittäviä kulttuurihistoriallisia, luonnontieteellisiä ja taidekokoelmia. Lahden museoiden perheeseen kuuluvat Lahden historiallinen museo, Hiihtomuseo, Radio- ja tv-museo Mastola sekä  Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva. Elämyksellisessä uudessa museossa on näytillä niin nykytaidetta, julisteita, muotoilua kuin taideaarteitakin. Erikoisemmista museoista kiinnostuneille löytyy vaikkapa Suomen Moottoripyörämuseo tai Apulandia ja Sotilaslääketieteenmuseo Hennalan vanhalla kasarmialueella.

Aktiviteetteja ja urheilua Lahdessa

Lahden erinomaiset talviurheilumahdollisuudet houkuttelevat kaupunkiin niin murtomaahiihtäjiä, laskettelijoita, lumilautailijoita kuin mäkihyppääjiäkin. Vireä ja monipuolinen hiihtokeskus Messilä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet hiihtämiseen ja lasketteluun. Kansainvälisestikin tunnetussa Lahden Urheilukeskuksessa sijaitsevat kuuluisat Salpausselän hyppyrimäet, hiihtostadion, suurhalli, messuhalli, jäähalli ja hiihtomuseo. Tornissa on kesäisin yleisölle avoin näköalapaikka, jossa voi ihastella maisemia Lahden suurmäen huipulta sekä kokea millaista näkymää mäkihyppääjät katselevat puomilla istuessaan. Kaupungin keskustan tuntumassa kohoavat hyppyrimäet ovatkin yksi Suomen tunnetuimmista maamerkeistä.

Luontokohteita Lahden seudulla

Suomen kansainvälisesti tunnetuimman geologisen luonnonperinnön tarinan kertova Salpausselkä Geopark on nimetty UNESCO Global Geopark -kohteeksi. Salpausselkä Geoparkin tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat mm. Lahden urheilukeskus, Pulkkilanharju, Päijänteen kansallispuiston Kelventeen harjusaari, Heinolan kansallinen kaupunkipuisto, Salpausselän ulkoilu- ja hiihtomaastot, Sysmän Kammiovuori sekä tietysti vesistöt pienistä suppalammista mahtavaan Päijänteeseen.  Päijänteen kansallispuisto sekä Suomen kauneimmaksi äänestetty maisemareitti Vääksystä Sysmän kautta pohjoiselle Päijänteelle ovat elämyksellisiä käyntikohteita luonnon ystäville.

Lahdessa voit herkutella lähiruoalla ja tutustua viehättäviin maatilatoreihin. Muita kiinnostavia matkailukohteita ovat vierasvenesatama Ilola Inn, Camping Sysmä, Heinolan kesäteatteri, Tainionvirta melojille ja kalastajille sekä Vierumäen ja Pajulahden urheiluopistot. Lahden seudulta löytyy myös paljon muuta nähtävää, kuten vaikkapa kolme kanavaa: 150-vuotias Vääksyn kanava, Euroopan pisin sisävesikanava Kalkkisten kanava, sekä Päijät-Hämeen uusin kanava Kimolan kanava Iitissä.