Rajamuseo

Rajamuseo sijaitsee Kaakkois-Suomen rajavartioston Immolan varuskunta-alueella, seitsemän kilometriä Imatran keskusasemalta pohjoiseen. Museolle päästään Niskapietilän museotietä pitkin. Rajamuseo on avattu vuonna 1989. Rajavartiolaitoksen omistama museo on syntynyt rajamiesten harrastuksena ja talkootyönä. Museon oppaina toimivat Kaakkois-Suomen Rajamieskillan jäsenet.

Rajamuseon perusnäyttely käsittelee Suomen rajojen ja rajavartiolaitoksen historiaa. Näyttelyssä voi myös tutustua itsenäisyyden ajan rajamiesten elämään ja työhön niin rauhan kuin sodan aikanakin. Näyttelyn aloittaa Suomen rajalinjan historia Ruotsin vallan ajalta aina itsenäisyyden ajalle. Perusnäyttelytilassa on monta vitriiniä, joissa on nähtävillä muun muassa rajan valvontaan liittyviä esineitä ja rajavalvontatilanteita. Suomen ensimmäinen rajavalvontakoira, Cesar, on saanut näyttelyyn oman vitriininsä. Koira palveli valtiota 1920-luvulla. Cesar kuoli vuonna 1929.