Haukikoira – kalastuspalvelut Porvoo

HAUKIKOIRA – kalastuspalvelut järjestää opastettuja kalastusmatkoja ja muita aktiviteetteja vesillä ja maissa.

TOIMINTA-ALUEET

Eteläinen Suomenlahti Kotka – Loviisa – Pernaja – Porvoo – Sipoo – Helsinki – Inkoo – Tammisaari – Hanko – Kemiö. Toimimme myös Messilästä käsin Lahden Vesijärvellä Lohensukuisia kaloja kalastamme pääosin Etelä-Suomessa Helsinki Vantaanjoki ja Kotka Kymijoki alueilla.

Yhteistyökumppaniemme kanssa organisoimme myös räätälöityjä matkoja Suomen Lappiin, lohenkalastuksesta pilkkireissuihin.

KOHDEKALAT

Seurassamme kohdekaloinasi ovat pääsääntöisesti perussuomalaiset ahven, kuha ja hauki, sekä sesonkiluontoisesti toiveiden mukaan muutkin kalat, esim. lohensukuiset kalat, sekä silakka, siika ja toutain.

VENEILY

Teemme myös retkeilyhenkisiä ”päivä vesillä”-retkiä, joiden aikana nautitaan kalastuksen sijasta eteläisen merialueen tai sisävesien kauniista luonnosta veneillen ja esim. avotulilla pannukahveja hörppien. Näillä retkillä laulaa järjestelmäkamera kilpaa vesilintujen kanssa..

KALUSTO

Venekalustoomme kuuluu kaksi 7:lle rekisteröityä yli 6 metristä venettä. Silver Eagle 630 cc, sekä Sea Star 610 rc veneet uusin Honda moottorein. Kalastuksen aikana Eaglea liikuttaa keulaan asennettu MinnKota iPilot Riptide Terrova 80 sähkömoottori, jonka GPS pohjainen iPilot-ohjausjärjestelmä mahdollistaa todella laadukkaan kalastuskokemuksen. Shimano välinein ja tällä kalustolla heittokalastus onnistuu sujuvasti ja turvallisesti.

OPPAAT

Haukikoira – Kalastuspalveluiden oppaat ovat vuosikymmeniä kalastaneita pitkän linjan kalamiehiä. Olemme kalastusoppaan ammattitutkinnon (AT) suorittaneita, sertifioituja Kalastusoppaita. Oppaillamme on lain vaatima vuokravenekuljettajan tutkinto ja veneemme ovat luonnollisesti vesilain mukaan vuokravenekatsastettuja ja -varustettuja.

Luontoihmisinä ymmärrämme vastuumme kalakantojen jatkuvuuden suhteen. Ymmärrämme myös hyvien kalamiestapojen mukaiset käytöstavat niin vesillä kuin muuallakin luonnossa. Kohtelemme saalista aina kunnioittaen, vapauttaen ne kalat jotka eivät päädy ravinnoksi. C&R Care & Respect