Ahola

Ahola (aik. Vårbacka) oli Juhani Ahon ja hänen puolisonsa Venny Soldan-Brofeldtin asunto Järvenpäässä.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö sai alkunsa, kun kirjailija Juhani Aho ja taidemaalari Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Järvenpään kartanon vuokrahuvilaan vuonna 1897. Pariskunta asui huvilassaan 14 vuotta ja keräsi samalla ympärilleen joukon aikansa merkittävimpiä taiteilijoita. Tuona ainana Aho kirjoitti muun muassa Juhan sekä osan Lastuja -kokoelmistaan. Boheemit Ahot eivät koskaan omistaneet Aholaansa, vaan kirjoittivat vuokrasopimuksen aina vuodeksi eteenpäin.

Monet aikansa silmäätekevät olivat tuttuja vieraita Aholassa, jossa ovet olivat aina auki vieraille. Vennyn työskentelyä rasittanut kasvanut taloudenpito, Juhanin monet luottamustehtävät sekä poikien tarve siirtyä oikeaan kouluun pakottivat Ahot muuttamaan Helsinkiin vuonna 1911.

Ahola oli alkujaan yksikerroksinen, mutta siihen lisättiin myöhemmin, 1920-luvulla, toinen kerros. Ahola remontoitiin 1990-luvulla, ja rakennuksen alakerrassa on esitteillä Ahon ja Soldan-Brofeldtin elämäntyöstä kertova näyttely. Aholan lähiympäristössä sijaitsevat myös myöhemmin rakennetut Jean Sibeliuksen Ainola sekä Eero Järnefeltin Suviranta.

Aukioloajat

touko-syyskuu ti-su 11–18

Avoinna poikkeuksellisesti 2018:

Helatorstaina 10.5. klo 11–18

Tuusulan Taiteiden yönä 10.8. klo 18-22

Suljettu poikkeuksellisesti 2018:

1.5. vapun päivänä
22.6.–24.6. juhannuksena