Kuusamon talvitaikaa

Talvinen Kuusamo ja sen aktiivinen keskus Ruka tunnetaan jo ympäri maailmaa. Täällä ei tekeminen ja kokeminen lopu kesken, olit sitten extreme-lajien harrastaja, kauniista luonnosta, eläimistä tai vaikkapa kuuluisista tykkylumipuista pitävä nautiskelija.

Rukan rinteet

Talvinen Ruka

Upea talvinen luonto

Talvella Kuusamossa ja Rukalla riittää tekemistä jokaiselle. Rukan läheisyydessä sijaitseva upea Oulangan kansallispuisto.kutsuu upeaan talven taikaan tutustumaan myös talvisin lumen peittäessä puut ja hangen kimmeltäessä auringon paisteessa. Patikoimalla tai esimerkiksi lumikenkäillen pääsee moniin kesäajan tuttuihin paikkoihin myös kivasti talvisin. Vaikka pakkasta olisi kahdenkymmenen paremmalla puolella, on kuuluisa Kiutakönkään kanjonikoski avonaisena. Myös legendaarinen Myllykoski virtaa talven tuiverruksesta välittämättä valtoimenaan, ja pakkasen huidellessa 20 asteen kieppeillä, on siellä mahdollista ihailla suvantoon muodostuvaa valokuvauksellista pyörrettä.

Myllykoski

Koski

Monet toimistot järjestävät myös talvisia aktiviteetteja, joista jokaiselle varmasti löytyy itselle maistuvaisia elämyksiä! Vauhdin hurmasta sekä kalastuksesta nauttivalle Ruka Adventures tarjoaa esimerkiksi pilkkiretkiä moottorikelkoilla. Tässä paketissa yhdistyvät niin vauhdin hurma uskomattomissa maisemissa kuin rauhoittuminen avannon reunalla pilkkien. Ellei sitten onkeen nappaa isompi saalis!

Pilkkillä Kuusamossa

Rukatunturilla

Auringon nousu

Täysin omaa luokkaansa kokemuksena ja jo klassikoksi muodostunut ainutlaatuinen elämys on myös Rukapalvelun järjestämä koskikellunta! Miten tällaista voisi edes sanoin kuvata! Säiden ollessa kohdillaan, voi selällään hiljalleen joessa lipuen samalla seurata revontulien tanssia tähtikirkkaalla taivaalla täydessä hiljaisuudessa! Koskikellunta tuntuu samanaikaisesti sekä kutkuttavan jännittävältä että mieltä hivelevän rentouttavalta.

Koskikelluntaa

Koskikelluntaa Kuusamossa

Myös Ruka Safaris järjestää moottorikelkkaretkiä Kuusamon kauniissa maisemissa. Reessä istuessa on mahtava ihailla lumisia puita ja harjuja, upeita piilolampia kumpareitten välissä ja pysähtyä välillä tulistelemaan jollekin lukuisista laavuista. Tulen rätistessä lämmittävästi – posket punoittaen, on ihanaa maistella kuumaa mehua termospullosta, ja paistella hiilloksella vaikka makkarat tai tikkupullat. Pilvettömällä säällä taivaalla leiskuvat revontulet ovat niin unohtumaton kokemus, että sen pitäisi jokaisen joskus elämänsä aikana kokea!

Moottorikelkkailua

Makkaran paistoa laavulla

Jo vuosisatoja ellei tuhansia ovat porot olleet tärkeä osa Lapin elämäntapaa. Palosaaren poro- ja kalastustilalla tarjoaakin upean mahdollisuuden tutustua tähän pohjoiseen elämäntyyliin lähietäisyydeltä. Talvella vierailija voi hypätä reen kyytiin ja nauttia tykkylumipuiden kyllästämästä, vitivalkoisesta maisemasta tai vaikkapa ajaa poronajokortin! Kalojen narraamisesta nauttivat voivat kokeilla onneaan erämaalammella. Ja mikäs sen mukavampaa kuin istuskella loimottavan nuotion äärellä laavulla keskustellen ja kuullen tarinoita paikallisesta elämästä. Kesyjen Porojen rapsuttelu sekä ruokinta jäkälällä ei jätä ketään kylmäksi ja valokuva-albumiin tarttuu varmasti helmiä, vaikka omatekoisten Joulukorttien muodossa!

Poroajelulla Kuusamossa

Poroajelu

Palosaaren poro – ja kalastustila

Isokenkäisten Klubi

Isokenkäisten Klubi sijaitsee vain kivenheiton päässä Venäjän rajalta kauniin järven rannalla. Klubi on toisessa polvessa toimiva perheyritys, joka tarjoaa matkailupalveluja Kuusamon alueella, reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Rukalta. Sisarukset Katja ja Sirpa Kämäräinen pitävät paikkaa täydellä sydämellään, ja se kyllä välittyy heti paikalle saavuttua! Yöpymisvaihtoehtoina matkailijalle on muun muassa upea erämaahotelli sekä tasokas ja silti kodikas hirsimökki. Erämaajärven rannalta löytyy myös kehoa ja mieltä rentouttava Seitsemän tähden savusauna, jonka tuoksu ja lempeät löylyt huuhtovat viimeisetkin kiireet mielestä pois. Talvella saunasta pääsee pulahtamaan valaistuun avantoon ja kesällä voi ihailla yöttömän yön valojuhlaa. Turvehoidot sekä tilan isännän Aimon valmistamat koivuvastat täydentävät ainutlaatuisen kokemuksen. Ainutlaatuinen onkin sana, joka parhaiten kuvaa Isokenkäisten Klubia. Kun valaistuksen virkaa toimittavat kuu, tähdet ja kynttilälyhdyt, tuntuu että olisi saapunut jonnekin sadunkaltaiseen ulottuvuuteen, jossa mielen ja kehon jännitystilat laukeavat kuin itsestään.

Isokenkäisten Klubi

Erämaahotelli

Savusauna

Avantouintia Kuusamossa

Joulupukin Pohjolan pirtti

Moni tietääkin, että Joulupukin virallinen residenssi sijaitsee Korvatunturilla. Mutta harvempi tietää, että jo vuosien ajan Pukki on rentoutunut – sillä täytyyhän meidän jokaisen välillä hengähtää – mökillään Kuusamossa! Pohjoisen erämaan keskelle tonttujen aherruksen tuloksena noussut Pohjolan pirtti onkin mitä parhain paikka Pukin ja Muorin rentoutua. Vaikka valtaosa vuodesta kuluukin Korvatunturilla ahertamiseen, kerkeää Pukki talvellakin piipahtamaan mökillään, minne niin lapset kuin aikuisetkin ovat tervetulleita kuulemaan tarinoita, maistelemaan Muorin leivinuunissa valmistamia pipareita, laskemaan pulkkamäkeä, paistamaan makkaraa, juomaan kuumaa mehua ja ennen kaikkea nauttimaan ihanasta joulun taiasta. Todella sydämellinen Joulupukki muoreineen viihdyttää hauskoilla tarinoillaan kaiken ikäisiä ja mikä olisikaan upeampi lahja ensi jouluksi ystäville kuin Joulupukin itsensä allekirjoittamat joulukortit!

Tapaa Joulupukki

Leipomassa Muorin kanssa

Lämmintä juomaa tonttujen kanssa

Rukakylän vauhtia

Rukatunturin laskettelurinteiden valot kajastavat jo kaukaa, kun on aika palata hotellille. Rukakylästä löytyy asumisvaihtoehtoja jokaiselle, erilaisista mökeistä ja hotelleista aina viihtyisiin lomahuoneostoihin, joista löytyvät omat keittiöt ja saunat ulkoilun jälkeiseen rentoutumiseen. Myös lukuisat ravintolat, kahvilat ja kaupat – itse asiassa kaikki mitä onnistuneelta lomalta tarvitsee – löytyvät täällä!

Rukan upeat valaistut rinteet (rinteitä yli 30!) levittäytyvät jokaiseen ilmansuuntaan ja pisin on yli kilometrin mittainen. Huipun upeat tykkylumipuut ja kauas aukeavat näkymät hivelevät silmiä, ja monenmoiset profiilit rinteissä houkuttelevat laskemaan yhä uudestaan ja uudestaan. Täällä voi lasketella muun muassa satumetsän halki – tai vaikkapa huskytarhan ohi suoraan laavulle grillaamaan.

Ja ei hätää; mikäli reippaan ulkoilun jälkeen vielä mehuja riittää ja tanssikenkää kutittelee, odottaa parketin partaveitsiä tai karaoken kultakurkkuja Rukakylässä takuuvarmat illanviettopaikat! Täällä ei totisesti iloitseminen ja kokeminen lopu kesken!

Rukan kylä

Näin saavut paikalle

Rukalle ja Kuusamoon pääsee kätevästi linja-autolla, autolla, junalla tai lentokoneella. Junalla matka taittuu Ouluun, Rovanimelle tai Kemijärvelle, mistä on linja-autoyhteys Rukalle. Lennot laskeutuvat Kuusamon kentälle.